Reilu kuukausi sitten rakas Alfan raatoni oli riisuttu akseleistaan ja nostettu pukkien päälle lepäämään. Koska tähän projektiin ei ollut mitään aikarajoitteita, niin alkuperäinen tarkoitus oli siistiä myös pohjan puolelle päätyviä osia. Eiväthän ne osat sieltä auton pohjasta mihinkään näy, mutta erästä hyvää tuttavaa lainatakseni ”samalla perusteella voi kävellä köntsät jatkuvasti housussa, kun eiväthän nekään sieltä mihinkään näy”.

Laippa ja ketjut kiinni sahaan, kiristys ja menoksi.

Siispä hiekkapuhalluspönttö kouraan ja puhaltamaan mars! Tunnen vieläkin hiekan narskuvan hampaideni välissä. Rehellisesti sanottuna ensimmäisen kerran tätä hommaa tehdessä harmitti voimakkaasti taistella hiekkapuhalluspöntön kanssa keväisessä liejussa ja loskassa korjaamon pihalla. Puhalluskamat ovat mallia suhteellisen halvat, joten silloin tällöin puhallussuutin saattoi tukkeutua ja vaatia puhdistamista. Kun puhdistusoperaatio numero viisitoista oli valmis, oli otollinen hetki huomata puhalluspöntön kaatuneen keväiseen mutaliejuun kiskaisten juuri putsatun suuttimen samaan lätäkköön. Oli taas aika lähteä keittämään kahvia…

Kaikki kuitenkin valmistuu aikanaan ja niin myös puhaltuivat etu- ja taka-akseliston osatkin. Noista osista muodostui sitten seuraavassa vaiheessa lentävien lautasten näyttely, tai ainakin niitä ne muistuttivat riippuessaan maalaamon katosta. Pohjavärin ja pintavärin jälkeen kilkkareet kelpasi kyllä laittaa auton alle piiloon katseilta. Maaliruiskua näytin myös konehuoneeseen, jossa kosmeettinen ulkoasu piristyi kummasti paksun punaisen maalin avulla.

Pultit ja mutterit heitin ensiksi karkeampaan puhdistukseen betonimyllyyn, jossa pyörivä liike, puhallushiekka ja aika tekivät tehtävänsä. Lopuksi sidoin messinkiharjaterällä varustetun sähköporakoneen ruuvipenkkiin kiinni ja harrastin voimakasta lobotomiaa parin tunnin ajan tehden lopullisen puhdistuksen pultteihin. Puhtaat pultit lähtivät lopuksi keltapassivointiin ja sieltä saapuessaan ne näyttivät kieltämättä hyviltä. Kadonneiden, ruostuneiden tai piloille sorvautuneiden mutterien tilalle hain uudet Imatran Pultista siihen kuuluisaan ”miljoonalaatikkoon”. Nämä kelpaa myös kääntää kiinni auton pohjaan katseilta piiloon. 

Puslat, nivelet ja muut kumit olikin jo tilattu aikaisemmin odottamaan akseliston osien valmistumista, joten tässä vaiheessa räikkä sanoi naks ja aloin kiinnittää osia takaisin autoon kiinni. Hetkellisesti tuntuu taas siltä, että tämähän voisi sittenkin valmistua. Itse akselistossa takaperässä ei ollut moitittavaa, ja isäukon kanssa vaihdoimme uudet pyöränlaakerit ja tarvittavat käsijarruosat uusiin. Tämän jälkeen nostelimme akselit paikalleen, ja tällä hetkellä tilanne näyttää tältä:

Auto alkaa olla taas työnnettävässä kunnossa, joten silloinhan se on leikkisästi sanottuna ihan normaali Alfa Romeo.

Projekti jatkuu uusien jarruputkien vetämisellä ja pikkuhiljaa pääsen siirtymään konehuoneeseen moottorin ja vaihteiston pariin. Konehuone on tarkoitus kasata kaikessa rauhassa ja hieman jopa panostaa sen ulkoasuun, mutta katsotaan miten rakentajan hermo kestää. Moottori tulee olemaan vakio. Esimerkiksi nokka-akselit ovat jotkin ykkösryhmäpohjaiset, jotka todennäköisesti takaavat ainakin huonontuneen alaväännön. Olen aikanani saanut pelätä ihan riittävästi puiden välissä ja ajaa luvan kanssa niin lujaa kuin uskallan, joten tässä projektissa muulla kuin ulkoasulla ei ole väliä.

– Jussi