Eniten v*tuttaa -special edition: rallisprint

Koska ralli on jo vituttanut oikein kahteen eri otteeseen (tästä osa ykkönen ja tästä osa kakkonen), on aika vaihtaa lajia, muttei antaa vitutuksen yhtään laantua. Tässäpä siis toisen rakkaan lajini ikioma vitutuskooste: rallisprint special edition! Edellisten jaksojen tapaan tämäkin teksti sisältää todella alatyylistä kielenkäyttöä sekä kaikkiin ja samalla ei-keneenkään kohdistuvaa vittuilua, joten lukeminen täysin omalla vastuulla.

Ajoaika

Rallisprint-harrastajan arki on verrattavissa keskiverto avioliittoon: ajamaan pääsee pari kertaa vuodessa ja ajosuoritus kestää jopa lähes kaksi minuuttia, kun oikein yrittää.

Ajoaika kilpailupaikalle suhteessa ajosuoritukseen kilpailussa

Pieni askel rallisprintharrastajalle, täysin mielenvikainen askel kelle tahansa täysjärkiselle.

Volvomoottorit

Rallisprintissä menestymisen salaisuus: osta ihan mikä tahansa vanha raato, ja laita siihen isolohkoinen Volvon B-moottori. 30 metriä startin jälkeen laita suurin vaihde päälle ja kääntele vähän rattia, loivimmat shikaanit menevätkin päätä heilauttamalla. Maalissa voi sitten katsoa paljonko muut hävisivät.

Yksin autossa istuminen

Maksimoidaanpa vitutus yhteisellä mielikuvaharjoituksella! Ensiksi otetaan kesäinen hellepäivä, elohopea kipuaa varjossa kolmeenkymmeneen asteeseen. Odottelet lähtövuoroa aukealla asfalttipihalla, ja edessä on vielä noin viisikymmentä autoa.

Lisää mielikuviin nyt Reservoir Dogs -elokuva ja siitä Michael Madsenin tanssikohtaus. Kyllä, juuri se, jossa poliisia kidutetaan. Olet sidottuna kiinni epämukavaan tuoliin, ja poiskaan ei pääse. Naama on hiestä märkä ja suu on teipattu umpeen. Ja mielikuvat pidetään edelleen siellä asfalttipihalla.

Piina kestää ikuisuuden, mieleen hiipii pieni kuolemanpelko ja lopulta tyylipuhdas vitutus.

Tuolla numerolla kun odottaa riittävän pitkään lähtöä, niin ei ihme että alkaa psyyke hajota.

Ulosajaneiden väistely

Vituttaa, kun joka toisella lippupisteellä on keltainen lippu ja ulosajanut kilpakumppani haittaa ajosuoritusta. Paljonkohan maksaisi hinausauto?

Hinaustauot

Vituttaa, kun jokaista ulosajanutta kilpakumppania varten syntyy vartin hinaustauko. Vittu mitenkään ole hyvä.

Missä olet silloin, kun sinua tarvitaan?

Tuplakeltainen

Sääntökirja: Tuplakeltaisen liehuessa pitäisi valmistautua pysähtymään.

Käytännössä: Ajat elämäsi kierroksen pitkin pilvenlaitaa kuolemaa uhmaten, ja sitten – kilpailun viimeisessä lippupisteessä ne heiluvat, kaksi vitun keltaista lippua. Hiljennät vauhdin nollaan, liruttelet nypyn ylitse ja toteat tilanteen: ketään ei näy missään, katsojiahan näissä ei ole koskaan käynytkään. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että sivulla näkyvä ajoura ei olekaan syntynyt metsäkoneesta, vaan edellinen kilpailija on suistunut hieman vauhdikkaammin ulos reitiltä. Liike on loppunut radan välittömään läheisyyteen naapurikunnan puolelle ja kuljettaja näyttää peukaloa autonsa vieressä. Vaikka tiedät tapahtuneen jo sillä hetkellä, voi vitutuksen maksimoinnin varmistaa nopealla palaverilla kilpailunjohtajan kanssa:
– Tiedäthän sinä säännöt, ei punaista lippua, joten ei myöskään uusintakierrosta.

Että ei muuta kuin rattoisaa 600 kilometrin kuorma-automatkaa takaisin kotiin. Haistakaa liput vittu.

Asfalttisprintit

Mie en ruvennu ajamaan kilpaa sen takia, että saisin ajaa pyörät peräkkäin!!!

Asfalttisprintit teollisuusalueella

Lähdöstä pyöröpaalishikaaniin, shikaanista kiihdytys teollisuushallin ympäri. Teollisuushallin jälkeen shikaani, joka on tehty betoniporsaista, näiden jälkeen ysikymppinen risteys hallin pihalta kadulle, kadulla kaksi sataa metriä suoraan, ja risteys teollisuushallin pihalle. Sama kertaa yhdeksän, ja oletkin maalissa.

Kerran oli lähellä, ettei osunut tynnyriin.

Asfalttispesialistit

Olen varma, että kaikki entiset Formula 1 -kuljettajat ajavat ihan vain vittuillakseen Suomessa kansallisia asfalttisprinttejä salanimillä.

Sprintit, joissa on soraa JA asfalttia

Voi vittu sentään. Asfalttialusta ja sorarenkaat, sora-alusta ja asfalttisliksit vai sora-asfaltti ja sliksisorat? Taas pohditaan viikko ennen kisaa mitä otetaan, ja se mitä otetaan, on aivan varmasti väärin.

Kilpakumppanin Toyota MR2 ja lähtökiihdytys

Katsot lähtövuoroa odotellessasi kilpakumppanin lähdön, ja tajuat hävinneesi pelin jo puoli minuuttia ennen oman ajosuorituksen alkua. 

Jääsprintit

Jälleen kerran kuolemaa ja äitiä uhmaten treenaat kotijääradalla nelivuotiaasta asti, palellutat varpaasi ja sormesi amputaatiokuntoon, saat kuulo-, näkö- ja aivovaurion häikäisevästä jäästä sekä jätät peruskoulun ja naiset käymättä, koska kuvittelet olevasi joku jääspesialisti. Kisoja ajetaan noin yksi vuodessa ja olet siinäkin ihan vitun paska. Ja kohtahan näitä ei ajeta edes sitäkään, kun on tuo vitun ilmastonmuutos.

Helvetillinen ihmettely miksei suju, ja näkee jo suoraan kuvastakin miksei suju.

Ohjaajakokous

Kerätään kaikki 120 kuljettajaa koolle talvipakkasessa nimenhuutoon ja ilmoitetaan, että kilpailussa käytetään punaisia ja keltaisia lippuja ja turhia riskejä kannattaa välttää.

Nuortenluokan ohjaajakokous

”Muut voivat poistua, nuortenluokkalaiset ja huoltajat jäävät paikalle.”

Toisen ajokierroksen käännetty lähtöjärjestys

Toimii kuin Yhdysvaltojen presidentin vaalijärjestelmä: paperilla näyttää ihan selkeältä hommalta, käytännössä kukaan ei tiedä mistään mitään ja lopulta on väärä mies väärässä paikassa. Oma rako on yhtä vaikea löytää kuin yökerhon edustan taksijonossa varhaisena lauantaiaamuna. Siinä sitten jätät tauolla syömättä ja juomatta ja kusematta, kun keskityt perssilmäkin pitkällä vahtaamaan, milloin viereiset kilpailunumerot ovat menossa lähtöön.

Maalin stop-merkki

Ai jumalauta mikä stressin aiheuttaja ja koko lajin vitutuksen tiivistäjä! Unohdat pysähtyä kilpailusuorituksesi ja maaliin tulon JÄLKEEN yhdellä vitun merkillä, joten onhan se oikeudenmukaista, että tämän merkittävän rikkomuksen jälkeen suorituksesi hylätään. Tämän vittumaisuuden takia isäni kävelee vieläkin unissaan jääkapille käsi ojossa pysäytellen jälkikasvuaan stopille.

Rallimiehet sprinttikisoissa

Olet keventänyt rallisprintautoasi lasikuituosilla puoli vuotta ja istuttanut siihen Puuppolan pajalta ylijääneet diffuusorit, jotka maksoivat toisen puolen vuoden palkan. Tulostaululta voi sitten todeta, että joku runkkari ajoi ylipainoisella ralliautolla kovempaa. Todennäköisesti sama tumputtaja kuunteli vielä maalin ja varikon välisen siirtymän radiosta musiikkia ja piti ilmastoinnin viileällä KOSKA EI TUNNU MISSÄÄN.

Kilpailureittiin tutustuminen ei-moottorikäyttöisellä ajoneuvolla

Kuka vitun toimistonilkki tämänkin säännön keksi? Jokaisessa talvikisassa on vähintään 40 pakkasta, ja silmät jäätyvät päähän kiinni viimeistään toisella ratatuomaripisteellä, varpaat putosivat matkasta jo varikolla. Kierroksen loppupuolella olet jo siinä määrin harhainen ja epätoivoinen, että hamuat repustasi jedimiekkaa, jolla voisit leikata viereisen maatalon lehmän mahalaukun auki ja kammeta itsesi sen sisään lämmittelemään. Toisella kierroksella myös toteutat tämän.

Treenitie kisaratana

Poljet edelleen silmät, korvat ja munat jäässä polkupyörällä pitkin metsätietä, ja ihmettelet piikkirenkaan jälkiä tienpinnassa. Varikolle saavuttuasi kuulet paikallisen seuran miesten keskustelun:
– Tänä vuonna ei piästynnä ajammaa ku vasta kuukaas sitte, vuan kyllä se nyt jo tuo rata alakaa olla jotennii mielessä. Par kertoo siinä tarvihtoo jarruttoo, se Pekan kurvi on niin äkkiviärä että meinoo muljoottoo mahasta iha.

Reilu peli on ihan vitun perseestä.

Pellolle tehdyt varikot

Tämä varmaan menee ihan näin kuvan kanssa:

Kuuluttaja ja kuuluttajalomakkeet

On se hyvä, että kilpailusäännöissä on määritelty, että kisassa pitää olla kuuluttaja. Mutta olisiko siinä voinut määritellä myös sen, että näillä oman elämänsä karisalmelaisilla ja riittaväisäsillä olisi syytä olla edes alkeellinen lukutaito?

Testaa ensi kerralla tällä viihdyttävällä kuuluttajabingolla:

  1. Kuuluttajalomakkeeseen kirjoitetun yhteistyökumppaniyrityksen ennenkuulumaton englanninkielinen sana, kuten service, motor, parts, tuottaa suunnattomia ääntämisongelmia
  2. Kuuluttajan hehkuttaessa omaa suosikkikuljettajaansa viisi kilpailun nopeinta aikaa jää kokonaan kertomatta
  3. Joku kaikista viidestä katsojasta seisoo aina edessä ja kuuluttaja pyytää heitä siirtymään, vaikka itse istuisi lennonjohtotornissa

Niistä vitun väsyneistä vitseistä en nyt edes viitsi mainita mitään, kun ne laskisivat tämänkin blogin tasoa.

Iso-Syötteen mäkiajo

Tuskin kenelläkään on juhannuksena parempaa tekemistä kuin olla lähinnä miesten kesken Lapissa Iso-Syötteellä ajamassa kuivaa kaksiminuuttista! Kilpailun jälkeen sentään kiritään muu juhannus-Suomi kiinni viinaa juomalla ja paikalliset mäkäräisetkin (joita on sitten ihan vitusti) humaltuvat pelkästä verenhajusta. Jos ei vielä vituta tarpeeksi, katso kohdat ajoaika, ajoaika kilpailupaikalle ja asfalttisprintit.

Ollaanks kohta perillä jo?

Palkintojenjako ABC:lla

”Viedään tapahtuma sinne, missä on ihmisiä”. Vietiin tapahtuma sinne, missä on viisi bussilastillista eläkeläisiä, jotka ihmettelevät mitähän vittua tuolla seisovan pöydän viereisessä nurkassa tapahtuu. Rohkeimmat tulevat kyselemään, että olikos täällä jotkut arpajaiset.

Rallisprint-sarjojen palkinnot

Aikanaan ajettiin erästä sarjaa, jossa kaikkien luokkien sarjavoittajat saivat pihalleen hienon hirsisen grillikodan. Niin paitsi että nuortenluokan voittaja sai pienen shekin ja taulun, jonka kehykset toimitettiin erikseen. Näin kahdentoista vuoden jälkeen en ole tippaakaan katkera, eikä koko laji vituta yhtään.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *