Vaakuna-Ralli 2020: erikoiskokeet rallieläkeläisen silmin

Vaakuna-Ralli 2020: erikoiskokeet rallieläkeläisen silmin

Vaakuna-Ralli 2020: erikoiskokeet rallieläkeläisen silmin

Yhteistyössä: SM Vaakuna-Ralli

Vaakuna-Ralli on aikanaan ristitty maailman parhaaksi SM-ralliksi, eikä syyttä. Etelä-Savolaiset rallitiet ovat äärimmäisen haastavia, ja tämän myös minä olen saanut huomata useaan eri otteeseen. Tämän vuoden Vaakuna-Rallissa ajettavista erikoiskokeista riittää värikkäitä omakohtaisia kokemuksia, joista voi lukea lisää alta!

EK 1 Ravirata

 

Reittiin tutustuessani tämä oli vain iso, hiekalla oleva kavioura. Menkää perjantai-iltana 7.2 itse katsomaan, miltä näyttää!

EK 2 Saksa 11,34km

Saksan erikoiskoe alkaa kapealta, mutta jouhevalta tieltä. Reilun puolen kilometrin jälkeen taitetaan ysikymppiristeys oikealle, josta siirrytään pienelle ja kapealle rännille. Tämä osuus on tarkkaan ajettava, sillä se sisältää muutaman erittäin tiukan kurvin. Kun alku on selvitetty, saavutaan Saksan ensimmäiseen tunnetumpaan kohtaan: heti takapiikkivasemman perään seuraa vanha ulosajopaikka, joka 2000-luvun alkupuolen F-cupissa tuotti kaatokuvia varmasti jokaiseen alan lehteen ja videokoosteeseen. Pienen metsäautotieosuuden jälkeen erikoiskoe palaa lähes samaan pisteeseen, josta hetkeä aiemmin kiihdytettiin kohti tätä vanhaa toimintapaikkaa. Kolme risteystä sadan metrin sisällä toisistaan on yksi erikoiskokeen kummajaisista, joista keskimmäinen sisältää kovavauhtisen jarrutuksen itse risteyksen kääntyessä ilkeästi hieman pimennosta nypyn takaa. Risteysalueen viimeisestä oikeasta käydään vielä koukkaamassa kinkkinen pienen tien lenkki, josta saavutaan takaisin tunnetummalle osuudelle Saksaa.

Isomman tien osuuden ensimmäiset kilometrit ovat juoheaa ja nopeahkoa, muttei kovin leveää tietä. Tätä osuutta on ajettu Vaakuna-Rallissa useasti, mutta päinvastaiseen suuntaan. Tien luonne ja vaikeusaste muuttuvat, kun saavutaan Saksan kylälle. Pellon laidassa on kiristyvä vasen, joka etenkin toiseen suuntaan ajettaessa on suistanut tieltä useita autokuntia. Myös tätä seuraava vasuri on osoittautunut liian vaikeaksi terävimmälle SM-kärjellekin. Kylän jälkeen tie muuttuu taas jouheammaksi, muuttaakseen taas hieman luonnettaan reilut kaksi kilometriä ennen maalia. Viimeisen risteysvasemman jälkeen loppuerikoiskoe on haastavaa ja kääntyilevää, eikä se laske kuljettajaa lepäämään hetkeksikään.

Jostain päin Saksan erikoiskoetta vuonna 2013

 

EK 3 Liikala 15,00km

 

Liikala on ajettu useasti Ylätjoen nimellä, ja se kuuluu Vaakuna-Rallin vakiokalustoon. Tämä erikoiskoe on kaikkea muuta kuin helppo: se on paikoitellen jopa ilkeä. Erikoiskoe alkaa juohealta, mutta reilusti kääntyilevältä tieltä, jossa heti ensimmäinen kurvi on vaikea. Tästä jatketaan matkaa kohti pienempää osuutta, joka on teknisesti vaikea, ja ajorytmin ylläpito voi olla haasteellista. Aholan kylälle saavuttaessa erikoiskoe hieman helpottaa, mutta samalla nopeus kasvaa. Hieman ennen puoliväliään erikoiskoe saapuu lähestulkoon kiinni 13-tiehen, muutama sata metriä oikealle kääntyvästä risteyksestä eteenpäin on hyppyri, josta näkee myös pitkän matkaa. Hyppyriltä jatketaan eräänlaista takasuoraa aina seuraavaan risteykseen asti, johon tullaan kirjaimellisesti se, minkä laitteet kulkevat. Jarrutus risteykseen on todella vaativa.

Erikoiskokeen viimeinen seitsemän kilometriä on haastavaa ja samalla nautinnollista rallitietä. Tie on kooltaan keskikokoista: ei suurta valtiontietä, muttei pientä ränniäkään. Nuotti on luonnollisesti aina tärkeä, mutta Liikalan loppuosalla se korostuu entisestään. Valtaosa sen kurveista lähtee taittumaan nyppylän tai näkemäesteen takaa ja epätarkalla nuotilla tuhoaa autonsa tai itseluottamuksensa. Hieman ennen Nykäsenkylää on metsänreunassa haastava vasen, joka on historian saatossa osoittautunut vaikeaksi. Maininnan arvoinen on myös kahden järven välissä sijaitseva harjualue, joka kysyy luontoa kuljettajalta: tie on äärimmäisen nopea ja juoheva, mutta aivan vieressä kohoavat kallioleikkeet eivät anna armoa. Erikoiskokeen viimeinen puoli kilometriä ottaa viimeiset luulot pois, ja siinä saa olla äärimmäisen tarkkana. Maalista on lyhyt kävely hienoihin kurviyhdistelmiin ja nyppyihin.

Jos maalissa ei ole hiki, niin jokin on vialla.

EK 4 Hännilä 15,00 km

 

 

Hännilän erikoiskoe on Vaakuna-Rallin kävijöille tuttu rutistus. Erikoiskoe alkaa pienemmältä Asilantieltä, joka on teknisesti kinkkinen ja haastava aloitus. Noin kilometri lähdöstä on kiristyvä ja ilkeästi nypyn takaa piilosta kääntyvä vasen, johon pääsee katsomaan käytännössä suoraan kohdalle välitieltä. Vajaat kolme kilometriä lähdöstä saavutaan peltoalueelle, jonka avaa äärimmäisen terävä ja heti nypyn takaa kääntyvä risteysoikea. Tästä tie kapenee entisestään sisältäen ilkeitä ja kapeita kohtia, joissa puut ovat aivan tiessä kiinni. Pienen tien osuudella saa olla todella tarkkana, sillä hyvin usein juuri täällä on rikottu renkaita. Tätä kapeaa ja kääntyilevää tietä jatkuu vielä kaksi ja puoli kilometriä, kunnes pitkästi nypyn yli laskeutuva risteysvasen laskee kuljettajat pienen tien piinasta. Jos Hännilässä meinaa ajaa hyvän ajan, ei saa missään nimessä nukkua erikoiskokeen haastavaa alkuosuutta.

Hännilän isontien osuus on melkoinen vastakohta haastavalle ja kapealle alkurännille: se on varsin selkeää, ja isosta valtiontiestä saa nautiskella melko huoletta. Yksi musta lammas matkalle kuitenkin mahtuu. Kun isoa tietä on taivallettu reilut puolitoista kilometriä, löytyy edestä erityisen pitkä kiristyvä vasen, joka sumputtaa lopussa varsin ilkeästi. Tämä vasen on osoittautunut turmiolliseksi jopa paikkakunnan omille miehille. Isontien loppuosuudella tie muuttuu vielä nopeammaksi ja leveämmäksi, ja vauhti nousee sen verran, että nyt saa jo olla tarkkana. Sekaan mahtuu myös muutama kovavauhtinen nypyn ylitys, jotka mittaavat uskallusta painaa pimeän nypyn ylitse kaasu pohjassa. Valtiontie päättyy haastavaan risteykseen, johon saavutaan lähes maksimivauhtia taittaen ahdas risteys vasemmalle todella pienelle ja kapealle tielle.

Pienen tien osuutta on ajettu Hännilässä useasti, ja sen vajaat kaksi kilometriä vaativat vielä tarkkuutta ja keskittymistä. Etenkin alku on vain autonlevyistä ränniä, mutta tie levenee hieman maalin lähestyessä. Suuria eroja ei varmastikaan tällä osuudella enää synny, mutta siitä huolimatta se on ajettava tarkasti.

EK 5 Tuomioja 12,20 km

 

 

 

Vyöt kireälle, silmät auki ja mieli valppaaksi: nyt on syytä olla iskussa! Tuomioja voi olla kilometreiltään lyhyt, mutta maaliin asti selvinneille se tuntuu varmasti mittaansa pidemmälle. Erikoiskoe alkaa pienemmältä, mutta äärimmäisen haastavalta tieltä. Nyt ei ole hetkeäkään aikaa lepäillä ja puhallella, vaan tie vääntyy, kääntyy ja menee nyppyjen ylitse jatkuvalla syötöllä. Reilut kuusi kilometriä lähdöstä saavutaan erittäin tiukkaan putoavaan oikeaan, jonka ralliaktiivit muistavat toiseen suuntaan ajettuna kiristyvänä vasurina 2000-luvun alun F-Cupista. Tästä jatketaan noin 700 metriä kohti risteysoikeaa, johon pääsee hyvin katsomaan erikoiskokeen pohjoispuolelta.

Tässä vaiheessa kannattaa nykäistä vyönsolkia hiukan kireämmälle, sillä isolla Parkkilantiellä saa painaa kaasun pohjaan, ja se saisi mielellään myös pohjassa pysyä! Huolimatta kovasta vauhdista, tie on varsin nautinnollista ajettavaa. Vajaan kahden kilometrin loikotuksen jälkeen saavutaan ysikymppioikeaan, ja siirrytään uudelle osuudelle. Aikaisempina vuosina erikoiskoe on jatkanut tästä vielä suoraan eteenpäin, mutta nyt jatketaan matkaa harvemmin ajetulle Markontielle.

Vaikka tie kapenee ja pienenee, voi vyönsoljista ottaa vielä naksun lisää kireämmälle. Loppuosuus on nopeaa ja juoheaa, ja se kysyy taas uskallusta hyökätä eteenpäin puiden ollessa hyvin lähellä tietä. Muutama kilometri risteyksestä löytyy useamman hypyn suora, mihin ei voi ajaa aivan vailla ajatusta. Erikoiskokeen loppumetreillä on useampi näyttävä talonpiha-alue, jossa pääsee nautiskelemaan puolelta toiselle kääntyvistä mutkista. Jos tällä erikoiskokeella on yhtään arponut ja asetellut, ei maalikello ole varmasti ollut siitä hyvillään.

EK 6 Löytö 15,00 km

 

 

 

 

Erikoiskoe, joka on aikaisemmin ajettu Sattilan nimellä. Tänä vuonna ajosuunta on niin sanotusti alhaalta ylöspäin: kohti Mikkeliä. Löytö poikkeaa luonteeltaan aikaisemmista erikoiskokeista, sillä sen ensimmäinen viisi kilometriä on isompaa ja kovavauhtisempaa tietä vailla suurempia haasteita. Tästä eteenpäin luonne muuttuu, ja erikoiskoe muuttuu mutkikkaammaksi ja haasteellisemmaksi nostaen vaatimustasoaan kuljettajille. Reilun seitsemän kilometrin kohdalla saavutaan Sattilan Marjatilan tiukkaan oikeaan, jota seuraa muutaman sadan metrin päässä pitkä ja kinkkinen, kiristyvä oikea. Näistä selvittyään voi hieman huokaista, mutta juohean valtiontien hurja nopeus pitää miehistöt valppaina.

Noin 9,7 kilometrin kohdalla saavutaan ysikymppioikeaan, johon on 15-tieltä vain muutaman sadan metrin kävely. Tästä eteenpäin erikoiskoe pyörii valtatien läheisyydessä, koukaten sen alitse ja jatkaen matkaansa kohti Löydän kartanoa. Tämä osuus erikoiskokeesta on hieman ilkeää pitäen sisällään hankalia alamäkijarrutuksia, hieman luonteettomia peltokurveja sekä kovaa nopeutta. Rytmiä on tällä osuudella hankala pitää yllä.

Risteyskieputusten jälkeen saavutaan vajaan 13 kilometrin kohdalla Löydön kartanon alueelle, ja loppuosuus erikoiskokeesta on rallisprintin ystäville tuttua: tätä osuutta on ajettu vastakarvaan SM-Rallisprintissä, ja muutama sata metriä kartanosta eteenpäin on autot ilmaan nakkaava hyppyri. Hyppyristä rallatellaan reilut puoli kilometriä eteenpäin, kunnes saavutaan hieman kinkkiseen alamäkiristeykseen. Erikoiskokeen viimeiset sadat metrit ovat kapeampaa ja teknisempää tietä, ja siellä saa olla vielä hereillä erityisesti muutaman sumputtavan paikan kanssa.

Historian ystäville knoppitietona, Löydön kartano esiintyy ajoittain suomalaisessa sotakirjallisuudessa Päämajan upseerien kokouspaikkana. Erityisesti radiotiedustelun isähahmon, eversti Reino Hallamaan, väitetään ottaneen kartanon portailla vastaan useita korkeita sotilasvirkamiehiä salaisiin tapaamisiin ratkomaan Suomen kohtaloa. Vaikka tarinat olisivatkin puhdasta fiktiota, mielikuva kartanon terassilla tupruttelevista upseereista sopii miljööseen.

EK 7 Hangastenmaa 15,00 km

 

 

 

 

 

Erikoiskoe starttaa kapealta, mutta kuitenkin jouhealta kylätieltä. Heti alussa on kiristyvä vasen, josta vain tovi eteenpäin on Hangastenmaa nielaissut kenties kuuluisimman uhrinsa: Kimi Räikkönen suistui Fiat Grade Puntollaan sumputtavassa, vasen + oikea -kurviyhdistelmässä.

Hetki Kimin paikan jälkeen seuraa erikoiskokeen ensimmäinen risteys, josta kiihdytetään muutama sata metriä terävälle hyppyrille, josta autot saavat ilmaa allensa. Hyppyrille pääsee katsomaan kohtalaisella vaivalla, sillä siitä noin puoli kilometriä eteenpäin sijaitseva takaviistoristeys antaa mahdollisuuden jättää auto ison tien varteen, ja talsia hypylle katsomaan.

Puoliväli erikoiskokeesta on hieman tuntemattomampaa Hangastenmaata. Takaviistoristeyksen jälkeen lasketellaan käytännössä kaasu pohjassa ison tien osuus, jonka jälkeen edessä on täydellinen rytminvaihdos: kapeaa metsäautotietä kuusikon sisällä, josta ei ole vara lipsauttaa montaa senttiä tien sivuun. Noutaja löytyy puun, kannon tai kiven muodossa. Useamman kilometrin metsikkötaipaleelle on hankala löytää nuotin tuoksi mitään muistimerkkejä, sillä kuusikko toistaa itseään menestyksekkäästi. Pieni tie ei tarkoita automaattisesti hidasta nopeutta, sillä huolimatta kapeudestaan, tie on paikoitellen jouhea ja nopea. Tässä piilee varmasti haaste, aivan tiessä kiinni olevat näköesteet voivat saada mutkat näyttämään jyrkemmiltä kuin ne todellisuudessa ovatkaan.

Hieman ennen erikoiskokeen puoliväliä vinkataan kahteen ysikymppiristeykseen, jotka ohjaavat hieman suuremmalle ja jouhealla, aikaisempaa helpommalle osuudelle. Tätä tietä rallatellaan muutama kilometri, kunnes saavutaan todella perinteisiin Hangastenmaan peltomutkiin. Näihin näyttäviin mutkiin on saavuttu monesta eri suunnasta, mutta aina ne ovat keränneet hienosti yleisöä. Tiukkaa peltovasenta seuraa hieman loivempi vasen, josta kiihdytetään takaviistoristeykseen ja heti perään ysikymppioikeaan. Alueelle tulee pisto suoraan kohdalle, joten tähän voi antaa katselusuosituksen.

Risteysten jälkeen hyökätään taas lyhyt osuus pienelle metsätielle, josta erikoiskokeen viimeinen risteys päästää kuljettajat Hangastenmaan viimeisen, ja aiemmista vuosista tutun osuuden kimppuun. Rytmiä pitää taas vaihtaa, sillä viimeinen osuus on kovavauhtinen ja haastava. Heti osuuden alussa on huomiomerkillä heittävä nyppyvasen, jota seuraa useampi pidempi ja kiristyvä kurvi. Jos tälle osuudelle jää väärä henki päälle, häviää varmuudella sekunteja haastavissa nypynylityksissä ennen maalilipun armahdusta.

Suuri valtiontie on Hangastenmaassa tänä vuonna vähissä, mutta helpolla se ei silti kuljettajia päästä. Erikoiskoe ajetaan iltapäivällä neljän aikaa, joten jollei maailman rytmi pahasti sekoa, sukelletaan Hangastenmaahan pimeydessä lisävalojen avulla. Kymmenen risteystä kertovat paljon, ajorytmiä joutuu tällä erikoiskokeella vaihtamaan moneen otteeseen. Useampaan risteykseen saavutaan kovasta vauhdista tai vaihtoehtoisesti hieman alamäkeen lasketellen, joten risteysajon on syytä osua kohdalleen.

Hangastenmaan luonne on, tai oikeastaan se on kenties hieman luonteeton: erikoiskoe voi vaikuttaa hetkellisesti helpolta ja jouhevalta, kunnes se yhtäkkiä vaihtaa luontoaan: edessä on kiristyviä mutkayhdistelmiä useampi kappale peräkkäin, jotka eivät tunnu millään soveltuvan juuri taakse jääneen tien luonteeseen.

 

Kuva: Pro Fotoklubi

EK 8 Vatila 15,00 km

 

 

 

 

 

Vatila on tuttua Vaakuna-Rallia, ja sitä ajettiin paljon 2010-luvun alussa päinvastaiseen ajosuuntaan kuin tämän vuoden kilpailussa. Erikoiskokeen alku on keskikokoista, kääntyilevää, muttei kovin kovavauhtista tietä. Puolentoista kilometrin jälkeen tie muuttuu erittäin pieneksi ja kapeaksi, ja kapenee entisestään soramonttualueen läpimenon jälkeen. Seuraavat neljä kilometriä ovat todella kapeaa ja pientä ränniä, jossa ote ei voi herpaantua hetkeksikään. Roikkumisille ja ojan kyntämiselle ei ole tilaa, sillä matka katkeaa osuman seurauksena melko varmasti siihen paikkaan.

Viiden ja puolen kilometrin kohdalla erikoiskoe kaartaa jyrkästi oikeaan, josta seuraavat puolitoista kilometriä ovat hieman jouheampaa tietä. Seitsemän kilometrin kohdalla saavutaan loivasta ylämäestä kaartavaan risteysoikeaan, josta alkava iso valtiontie antaa lyhyen hengähdystauon. Risteykseen on helppo tulla katsomaan Koivakkalantietä pitkin. Kahden kilometrin siivu valtiontietä on melko selkeää osuutta, jossa ajetaan useamman talonpiha-alueen lävitse. Haastavin kohta tulee aivan valtiontien lopussa, jossa talonpihan jälkeen seuraa tiukka vasen sekä kiihdytys risteysalueen lävitse ylämäkeen, kohti pienempää tietä.

Viimeinen kuusi kilometriä on kaikkea muuta kuin helppoa. Pois lukien osuuden alkupuolen peltoalueet, erikoiskoe pysyttelee metsän siimeksessä, josta on todella hankala hakea kiintopisteitä ja tukea nuotin avuksi. Haastavia kurviyhdistelmiä ja nypynylityksiä mahtuu tälle osuudelle lukuisia. Noin kaksi kilometriä ennen maalia erikoiskoe saapuu Hietasen rantaan, ja mukailee järven muotoa erikoiskokeen loppuunsa asti. Tämä tie on edellistä osuutta pykälää suurempi, mutta edelleen vaikea ja reilusti kääntyilevä tie. Vatila on teknisesti haastava ja vaikea erikoiskoe, joka aiheuttaa varmasti kilpailijoille haasteita ajofiiliksen ja rytmin kanssa.

EK 9 Saikkola 10,40 km

Melkein maalissa, mutta vielä ei ole aika huokaista helpotuksesta. Saikkola alkaa isolta valtiontieltä, joka on kääntyilevää ja nautinnollista tietä ajaa. Noin kilometrin jälkeen isolle tielle sanotaan hyvästit, ja erikoiskoe viikkaa hankalan ja hieman nypyn taakse pokkaavan risteyksen jälkeen kohti Kuppilanvuorentietä. Kuppilanvuorentie on hienoa rallitietä: ei lentokenttää, mutta sopivan kääntyilevää haastavine ylityksineen ja notkonpohjineen. Tällä osuudella syttyy varmasti, ja ovatpa sitä käyttäneet jopa WRC-tiimit testitienään.

Noin kolmen ja puolen kilometrin kohdalla joutuu kääntämään rallivaihteen pienen tien, tarkalleen ottaen todella pienen tien muotoon: erikoiskoe kääntyy ahtaan ysikymppivasurin myötä autonlevyiselle rännille. Tämä noin puolentoista kilometrin mittainen ketunlenkki kuljettaa kilpailijat Kuppilanvuoren laelle, ja sieltä takaisin uuden ysikymppiristeyksen kautta Kuppilanvuorentielle. Todella tarkasti ajettava osuus, jossa ei ole vara poiketa linjalta.

Soramonttualueiden jälkeen erikoiskoe taittaa uudestaan pienen tien osuudelle, joka on tuttua Vaakuna-Rallin kiertäjille: erikoiskokeen loppua on ajettu Monikkalan tai Saikkolan nimellä useasti, mutta päinvastaiseen ajosuuntaan. Kahden kilometrin osuus Vehkolammintietä on pientä ja kapeaa, tarkasti ajettavaa tietä. Risteysoikean jälkeen kiihdytetään isommalle tielle kohti Saikkolan kylää ja erikoiskokeen maalia.

Viimeinen kolme kilometriä on kääntyvää ja pääosin miellyttävää ajettavaa, mutta muutama haaste loppumetreillekin vielä mahtuu: melko pian risteyksen jälkeen on vaikeita kurviyhdistelmiä, ja Saikkolan kylän läpi ajettaessa saa olla tarkkana talonpihojen läpi mentäessä. Hieman ennen erikoiskokeen maalia löytyy vaikea ja sumputtava nyppyoikea, joka toiseen suuntaan ajettaessa on kerännyt mukavasti yleisöä. Tästä kilometri eteenpäin, ja rutistus on ohitse. Ketkä tänne asti selviävät, voivat onnitella itseään Vaakuna-Rallin maalin saavuttamisesta!

Saksa: kenties p*ska maa, mutta myös vaativa erikoiskoe

Saksa: kenties p*ska maa, mutta myös vaativa erikoiskoe

Saksa: kenties p*ska maa, mutta myös vaativa erikoiskoe

Yhteistyössä: SM Vaakuna-Ralli

Vaakuna-Ralli on aikanaan ristitty maailman parhaaksi SM-ralliksi, eikä syyttä. Etelä-Savolaiset rallitiet ovat äärimmäisen haastavia, ja tämän myös minä olen saanut huomata useaan eri otteeseen. Tämän vuoden Vaakuna-Rallissa ajettavista erikoiskokeista riittää värikkäitä omakohtaisia kokemuksia, joista voi lukea lisää alta!

SAKSA

Eurooppaan viittaavasta nimestä huolimatta olemme edelleen Mikkelin läheisyydessä Etelä-Savon maakuntarajojen sisäpuolella. Erikoiskokeen nimi juontaa sen varrella olevasta Saksan kylästä, jota kohti johtaa luonnollisesti Saksantie. Tähän voimme lopettaa maantiedon, ja siirtyä historian kirjojen pariin.

Vaakuna-Rallissa olen ajanut Saksan ek:ta muutamaan kertaan, molemmissa tapauksissa reitti on saapunut pikkupolkuja pitkin Saksan kylälle, josta ysikymppiristeyksen jälkeen matkaa on jatkettu tämän vuoden erikoiskoetta vastakkaiseen ajosuuntaan. Ensimmäinen kokemus Saksasta on kuitenkin jo todella kaukaa, vuodelta 2001. Palaamme samaiseen F-cupin osakilpailuun, jota muistelin jo Tuomiojan erikoiskokeen kohdalla. Olin liikkeellä isäukon kanssa ja ajatuksena oli vain käydä katsomassa rallin alkupuolelta jokin paikka sattumanvaraisesti. Katselimme kartasta, että aivan Saksan alussa on tiukan oloinen peltokurvi. Päätimme tallata tähän paikkaan katsomaan. Kyseinen kurvi on noin 600 metriä ennen tämän vuoden erikoiskokeen maalia, tuolloin reitti ajettiin päinvastaiseen suuntaan.

Melko pian peltovasurin selvitti järjestävän seuran Corolla GT -kuljettaja, joka oli varmastikin myös yksi kisan suurimmista voittajasuosikeista. Kuvankaunis Corolla kiersi nätisti halkoessaan peltoja, mutta sitten ääni katkesi kerrasta. Kuin Buranaa syöneen lokin lento. Kului vartti, ja muutaman sadan metrin päässä pellonlaidassa ilmestyi näkyviin ajohaalarinen hahmo. Hetken päästä myös toinen. Kuljettaja ja kartturi tulivat päät painuksissa, parinkymmenen metrin välein toisistaan pitkin peltoa. Äkkiseltään pystyi päättelemään, että jonkinlainen keskustelu oli asian tiimoilta käyty. Koska kyseessä oli ihan tuttu mies, isäni kävi kysymässä, mitä ihmettä oikein tapahtui.

Sieltä se Corolla löytyy rakennuksen seinästä. 

Samalla kartturi jatkoi kävelyään, kuten myös kuljettaja. Kisa loppui erikoiskokeelle yksi, 800 metriä sen lähdöstä. Tämä näky on edelleen vahvana verkkokalvoillani, vaikka tapauksesta on aikaa kohta 19 vuotta.

Toinen muisto Saksasta löytyy hivenen lähempää, nimittäin ihan vuodelta 2020. Olin ajamassa erikoiskoetta lävitse luvan perästä, sillä heikkona hetkenä lupauduin kirjoittamaan näitä blogeja sekä erikoiskoekuvauksia rallilehteen. Joita pystyy muuten tässä samalla lähes huomaamatta mainostamaan. Taitoin eräästä risteyksestä autollani kohti pienempää tietä, ja morjestin samalla halkohommissa ollutta tilanisäntää. Isäntä antoi perääni melko pitkän ja tuiman katseen, ikään kuin hiljaisesti tuumaten ”tiedätkö poika, kenen mailla oikein ajelet”.

Kävin koukkaamassa pienen tien kierroksen, ja unohdin jo tyystin äskeisen kohtaamisen. Yllätys oli melkoinen, kun erään nyppylän takana oli Valtra keskellä tietä etukuormaaja pystyssä. Isäntä seisoi traktorinsa edessä, ja tuima katse oli muuttunut murhaavaksi. Äsken mainittu hiljainen tuumaus muuttui täydeksi konkretiaksi, sillä nyt isäntä todellakin esitti kysymyksen:

– Mikä mies? Millä asialla?

Tilannehan leppyi nopeasti, kun minulla oli esittää lähestulkoon Vaakuna-Rallin sinetillä varustettu kirjallinen lupa. Tämä tyydytti isäntää, ja hän siirsi ystävällisesti Valtran edestä ja jatkoin matkaani.

Röhönaurua se ei voinut estää: kuusi vuotta uran päättymisen jälkeen jäin kiinni salaharjoittelusta!

 

Kuva: Jukka Siitonen

Tämä on: Tuomioja

Tämä on: Tuomioja

Tämä on: Tuomioja

Yhteistyössä: SM Vaakuna-Ralli

Vaakuna-Ralli on aikanaan ristitty maailman parhaaksi SM-ralliksi, eikä syyttä. Etelä-Savolaiset rallitiet ovat äärimmäisen haastavia, ja tämän myös minä olen saanut huomata useaan eri otteeseen. Tämän vuoden Vaakuna-Rallissa ajettavista erikoiskokeista riittää värikkäitä omakohtaisia kokemuksia, joista voi lukea lisää alta!

TUOMIOJA

Tai paremminkin, tämä on: TUOMIOja.

Otsikko antaa kyllä hieman oikeaa suuntaa, sillä Tuomioja on äärimmäisen haastava ja vaativa erikoiskoe. Omina passiivisen aktiivisina ralliautoiluvuosina olen ajanut Tuomiojan kolmeen kertaan, mutta suurempia tapahtumia ei kisassa kohdalleni koskaan osunut. Mutta muita tapauksia kyllä riittää.

Vuonna 2001 Mikkelissä ajettiin lähes kulttimaineen saavuttanutta F-Cupia, ja kovana Corolla GT -fanina F-Cup oli ehkä parasta, mitä oli olemassa. Sarjan saapuessa syksyiseen Mikkeliin oli selvää, että niin sanotusti penkalle olisi päästävä. Tuona syksyisenä iltapäivänä minä osuin 12 vuoden iässä ensimmäiseen niin sanottuun runkipaikkaan. Johtuen myöhemmästä urasta ratin takana ulosajot eivät varsinaisesti ole se asia, jota rallista hain. Tai ainakin ratin takana ne eivät ole järin miellyttäviä kokemuksia.  Mutta kyllä tuollainen tapahtumapaikka syöpyi mieliin pysyvästi: auto nurin, ja ennen kuin sen liike on edes pysähtynyt, ensimmäinen nostaja työntää sitä katosta pyörilleen. Kun edellinen Escort vielä kiihdytti suoralla ulosajon jälkeen vauhtia, heilahti jo perässä tuleva Starlet nurin. Katsojat huusivat ja karjuivat ikään kuin jääkiekko-ottelussa. Ja totta kai joukkoon yksi tappelu mahtui, kun Jari seisoo jatkuvasti Juhan edessä ja Juha poistatti Jarin näkökentästään ristivyöheitolla.

Tämä kyseinen kurvi löytyy vastakkaiseen suuntaan ajettuna tämän vuoden Vaakuna-Rallista erikoiskokeelta numero viisi, Tuomioja.

Vuonna 2009 olin armeijan harmaissa Joensuun kupeessa Kontiorannassa, ja viikonloppuvapaani Mikkelissä olivat päättymisillään. Lähdin ajamaan hieman normaalia aikaisemmin kohti varuskuntaa, ja aikomuksenani oli täräyttää Tuomiojan erikoiskoe lävitse tiesilmää harjoittaakseni. Vauhdin hurman takasi luonnollisesti luottoajokkini Mercedes Benz 190 200 D. Legendan mukaan Harri Kirvesniemellä oli ollut tämä samainen ohjus, ja hän kyttäsi sillä ohituspaikkaa 6-tiellä niin pitkään, että se vaikutti pään asentoon hiihtoladullakin.

Niinhän siinä kävi, että Parkkilantielle käännyttäessä jäässä ollut tie pääsi yllättämään ja huomasin itseni ja auton olevan noin pyöränmitan hangessa. Ja jumissa. Ajoin aivan rajoitusten mukaan, joten otti hieman rallimiehen luonnolle todeta olevansa noin kädetön. Pientä painettahan hommaan lisäsi se, että varuskuntaan oli matkaa reilut 220 kilometriä, kello oli yhdeksän ja lomilta piti ilmoittautua puoleen yöhön mennessä. Kun mättää illan pimeydessä paljain käsin lunta autonsa alta, kerkeää miettiä monenlaista. Parinkymmenen minuutin puurtamisen jälkeen sain auton irti, tosin varpaat ja sormet olivat paleltuneet tunnottomiksi. Silloin oli vielä oikea talvi. Lähdin taittamaan matkaa kohti yön selkää, ja tunnelmaa ei nostanut yhtään sormiin palaava tunto, joka tuntui lähinnä äärettömänä kipuna.

Kanttasin varuskunnan parkkipaikalle kymmentä minuuttia vaille puolenyön, ja kirmasin juoksujalkaa metsikön lävitse kohti kasarmia. Vedin matkalla niin sanotusti karseat pannut, jonka seurauksena nyrjäytin kaiken kukkuraksi nilkkani. Jääkäri Tiippana ilmoittautui päivystäjälle kuitenkin kaksi minuuttia ennen puolta yötä, joten suurin taistelu oli voitettu. Tästä viisi päivää myöhemmin linkkasin perjantaina kipeällä nilkallani taas kohti parkkipaikkaa, jossa pystyin toteamaan sen, mitä kaikessa kiireessä saapuessani minulta oli jäänyt huomaamatta: penkkakosketuksen seurauksena takapuskurista puuttui puolet ja vääntynyt etupuskuri oli nirhannut lokasuojasta maalit.

Jostain syystä vielä vuotta myöhemminkin otin Vaakuna-Rallissa tämän Parkkilantien risteyksen hyvin varovasti.

 

Kuva: Risto Syrjälä

Hangastenmaa vs. everybody

Hangastenmaa vs. everybody

Yhteistyössä: SM Vaakuna-Ralli

Vaakuna-Ralli on aikanaan ristitty maailman parhaaksi SM-ralliksi, eikä syyttä. Etelä-Savolaiset rallitiet ovat äärimmäisen haastavia, ja tämän myös minä olen saanut huomata useaan eri otteeseen. Tämän vuoden Vaakuna-Rallissa ajettavista erikoiskokeista riittää värikkäitä omakohtaisia kokemuksia, joista voi lukea lisää alta!

HANGASTENMAA

Hangastenmaa saa varmuudella hengästymään. Ei Vaakuna-Rallia ilman Hangastenmaata, sillä tämä erikoiskoe kuuluu ehdottomasti Etelä-Savon rallilegendoihin. Ristiinan itäpuolella sijaitsevaa Hangastenmaata on vuosien saatossa ajettu lukuisissa eri muodoissa ajosuuntaa vaihdellen Puumalantien ja Ristiinan välimaastossa. Useimmiten erikoiskokeen runkona on toiminut kovavauhtinen valtiontie, joka paljastaa karusti kuljettajat, joiden lounaslistaan ei ole kuulunut tynnyrillistä kanttinauhaa.

Hangastenmaa ei päästä helpolla, ja sen ovat saaneet todeta paremmakseen niin artikkelin kirjoittaja kuin Formula 1 -maailmanmestari. Vapaassa järjestyksessä, kokeneempana Vaakuna-rallin kävijänä aloitan itsestäni. Olen ajanut tämän pätkän neljästi, tai oikeastaan kolmesti: vuoden 2012 kilpailussa keskeytimme 500 metriä ennen erikoiskokeen lähtöä, ehkäpä Mitsubishimme ei vain halunnut kohdata Hangastenmaata. Ensimmäisen kerran hyökkäsin erikoiskokeen kimppuun vuonna 2009 kesäkelissä. Huolimatta maratoonarin hauiksen paksuisista reisistäni, jalassa oli riittävästi voimaa pumpata jarrupoljin pehmeäksi hieman ennen erikoiskokeen puoliväliä. Lopussa jarrulevyt olivat kieroja kuin tuleva savolainen kartanlukijani.

2013 ei mennyt sen paremmin. Aamun ensimmäiset erikoiskokeet menivät vaisusti. Keräsin kiukkua Hangastenmaalle. Sen harvan kerran kun oikein uskalsi koittaa, niin ei sitten lopulta kestänyt koittaa. Kävimme oikein hauskaa sanailuakin kesken erikoiskokeen kartturin kanssa, vähän kuin uhmataksemme, että eipä tunnu tämä rallihomma missään.

Kohtapa alkoi tuntua.

Kävimme urhoollisesti taistoon kalliota vastaan, kilpenämme Revolutionin kilpavanne ja peitsenämme Lancer Evo 9. Sehän oli sellainen sumputtava nyppyvasen, aika lailla täydestä vauhdista. Jostain olin varmana tietona kuullut, että jos linja on kohdallaan, niin paikka kärsii tulla kevyesti sitomalla. Lopputulos oli, että kilpemme löytyi jo kehutun savolaisen kartturin jalkatilasta ja peitsemme höyrysi palasina tien laidassa. Katsoin myös Googlesta, mitä lähdekritiikki tarkoittaa. Auto hyytyi käytännössä samaan paikkaan, josta tämän vuoden erikoiskoe alkaa. Tilanteen voi todeta alla olevasta videosta kohdasta 4:50.

Hangastenmaa 3 – Jussi 0.

Viimeinen yritys, vuosi 2014. Pahat ennusmerkit olivat ilmassa jo nuotituksessa, mutta hieman yllättävällä tavalla. Eräästä talonpihasta singahti eteemme koira, joka saattoi olla suomenajokoira tai Pomerania, mutta koira kuitenkin. Se koirahan sitten juoksi ja räyhäsi nuottiautomme edessä noin kilometrin, sitkeästi kuten Jari Porttila aikanaan Mika Häkkisen perässä Brasiliassa. Ei sivulle, ei taakse, vaan siinä se piti paikkansa auton edessä. Nuotittaminen oli hieman hankalaa, kun oikealla puolella haukkui kartanlukija Arpiainen ja edessä koira.

Itse kisassa pääsimme noin erikoiskokeen puoleen väliin, kunnes erään hyppyrin alastulossa automme rattiakseli niin sanotusti levisi käsiin. Tie jatkoi vasemmalle, me menimme oikealle. Jos joku pohtii, että säikäyttikö, niin kyllä säikäytti. Tien vieressä ollut kiviantura muuttui silmissäni omaksi hautakivekseni. Tilanteesta selvisimme säikähdyksellä penkkoja myöten. Ajelimme sitten lopun erikoiskokeen hätävilkut päällä, varovasti tunnustellen, että akseli pysyy edes kevyesti pooreillaan. Lopulta olimme pätkän maalissa niskat jumissa tiirailtua olkiemme ylitse, ettemme jäisi takaa tulleen Ari Vihavaisen jalkoihin.

Ei tullut minusta kuningasta Hangastemaan valtakuntaan.

Niin ja se Formulakuski? Kimi Räikkönen kaatoi Fiat Grande Puntonsa noin 800 metriä tämän vuoden erikoiskokeen lähdöstä olevassa vasen + oikea -yhdistelmässä. On täällä siis onneksi sortunut joku hieman minua parempikin.

 

Kuvat: Jukka Siitonen (otsikon kuva) ja Pro Fotoklubi

P*ska reissu osa 5: Keskeytin kerran Keravalla

P*ska reissu osa 5: Keskeytin kerran Keravalla

P*ska reissu osa 5: Keskeytin kerran Keravalla

Jos joku jaksaa selata taaksepäin, voisi luulla, että en ole kilpaurallani tehnytkään muita kuin paskoja reissuja. Joukkoon mahtuu toki jokunen ihan onnistunutkin keikka, mutta perisuomalaiseen tapaan on parempi olla muistelematta mitään positiivista. Seuraavassa artikkelissa on periaatteessa molempia: positiivinen ja onnistunut kilpailun alku, mutta loppu on perinteisempää p*skaa. Jos joku on joskus pohtinut, miltä tuntuu keskeyttää ihan mukiinmenevältä sijoitukselta kilpailu, voi lukea vastauksen alta.

SM-Talotekniikka Ralli Keravalla 2012

Kilpailu, jossa minulla kulkee. Isku on päällä kuin sulhaspojalla hääyönä, ja olemme yleiskilpailussa toisena reilut 15 sekuntia Esapekka Lappia perässä. Voittoon ei vauhti riitä, mutta toinen sija näyttäisi olevan mahdollinen ilman suurempia virheitä ja ilman kolmantena olevan Joni Nikon täydellistä suonenvetoa. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja niin edelleen. Ralli on kivaa.

Ajamme kahdeksatta erikoiskoetta, jonka puolivälissä on asfalttiristeys ja lyhyt suoranpätkä asfaltilla. Niittaan mitsun luisuun risteykseen, kumipuslat natisevat hetken mutta välittömästi pienen keinumisen jälkeen singahdamme asfalttisuoraa alaspäin. Kakkonen, kolmonen, nelonen, vitonen. Tämä kannattaa lukea mielessään samalla äänellä kuin tässä Rampen ja Naukkiksen sketsissä. Suoran päässä oleva risteys alkaa lähestyä, joten on aika jarruttaa. Poljin on tapansa mukaan hieman tunnottoman oloinen, mutta hetken painamisen jälkeen liukutappijarrut reagoivat kuljettajan pyyntöön. Sitten se kuuluu:

*naps, tshiiiiiih*

Ja ei, se ei valitettavasti ollut keskiolut, vaan jarruletku. Joka meni juuri poikki.

Samalla tuntuma hieman pintakovasta jarrupolkimesta on kaunis muisto vain, kun se kolahtaa rintapeltiin kuin Titanic Atlantin pohjaan. Vauhti ei hiljene enää yhtään, vaan päivänastoin tuntuu että panssarivaunumainen mitsu ei ole koskaan kiihtynyt näin lujaa. Risteyksen kohdalla kartanlukija Arpiainen huomauttaa, että tästä pitäisi kääntyä oikealle. No älä hitossa?! Ainoa pieni ongelma on se, että meillä on vauhtia noin 140 kilometriä tunnissa.

Ajamme luotisuoraan sulkusiiman lävitse, ja noin 200 metrin päässä siitä minne meidän piti kääntyä, auto viimein pysähtyy. Katsojien autoja on molemmin puolin tietä, me seisomme niiden välissä kypärät päässä ja vyöt kireällä. Olemme yhtä oikeassa paikassa kuin kansallissosialisti Punaisella torilla.

Jarrupoljin on edelleen pohjassa kuin uhmaikäinen lapsi kaupan lattialla ilmoittaen, että enpä tottele sinua, tympeä ihminen. Kömyän autosta ulos, ja muutaman minuutin tutkimisen jälkeen vika on selvillä: vasen takajarruletku on katkennut ja rippeet siitä ovat pyörännavan ja vanteen välissä. Samalla järjestysmiesten virkaa hoitava vanha eläkeläispariskunta saapuu paikalle naama ja hiukset valkoisena parantamaan mielialaani:

– Poika! Mitenkä sinä tänne nyt ajoit?

Juuri tämän kysymyksen halusinkin kuulla!

– Meni jarruletku poikki, niin ei pysähtynyt.

– Kyllä on niiin maaaliman kamalaa tämmöinen, tuossa muutama minuutti sitten seisoi linja-auto poikittain risteyksessä, sinne kun olisitte alle sukeltaneet, niin olisitte päätä lyhyempiä!

Mummo ampuu kovilla, ajattelen. Luon silmäyksen vieressä seisovaan Arpiaiseen. Itse vielä kärsisin päänmitan lyhenemisen, mutta minua jo valmiiksi päätä lyhkäisempi Henkka näyttää siltä, että ei tingi oman varren pituudestaan enää tuumaakaan. Karistelen viikatemiehen olkapäiltäni, ja alan parsia autoa sen verran kasalle, että pääsemme aloittamaan ratkiriemukkaan kotimatkan. Poltan näppini muutaman kerran tulikuumaan jarrulevyyn, ja alamme taas olla tilanteessa, että rupeaa niin sanotusti harmittamaan. Kaiken hyvän päälle hävettää jo valmiiksi keksiä selityksiä, minkähän takia juuri meidän vehkeet ovat taas hajonneena tien laidassa.

Projektini aikana viereeni on kävellyt arviolta 20-vuotias amisviiksi, jonka läsnäolon paljastaa sieraimiini leijuva hien ja vanhan viinan haju. Kaveri työntää päänsä pyöräkoteloon ja keskeyttää puuhasteluni. Mitähän asiaa sinulla nyt mahtaa olla?

– Eisshhaaatnhna kathotiin jätkhien kanssa etthä vanha Sierrakhi pysähtyy paremmin ku tällähne mitsu ähähähähäähhää!!

Tämän syvällisen pohdinnan jälkeen amisviiksi poistuu paikalta, ja pohdin että pystyisikö kyseisen henkilön ohutsuolella tulppaamaan vuotavan jarruletkuni. Tuntuu, että ei ole sellaista keskeytyspaikkaa, missä saisi olla kyseisiltä neroilta rauhassa.

 

Tässä kaikki sujuu, vaikka naaman ilme on kuin sillä somejulkkiskissalla. Kuva: Niko Lindholm/Nutspix

Lopulta letku on tulpattu, ja Arpiainen ehdottaa, että käydään mäen päällä olevalla kioskilla syömässä makkarat. Mieli on sen verran maassa, että reilusti jauhoinen rallimakkara ei sitä ainakaan laske. Marsimme sinisissä ajohaalareissa ylämäkeen, ja pieni poika katsoo haalareitamme kummissaan. On siinä isällä selittäminen, miksi smurffitkin kärsivät voimakkaasta depressiosta. Vastaamme kävelymatkalla arvioilta kahteensataan kysymykseen kaksisataa kertaa samalla vastauksella. Ei, ei ollut virhettä nuotissa tai liikaa vauhtia, vaan jarruletku katkesi. Kyllä, tiedän että erikoiskoe jatkui oikealle eikä suoraan. Kyllä, tiedän myös että jarruletku ei saisi katketa ja se pitäisi kiinnittää paremmin.Tiedän myös, että olisimme voineet rypeä kisan maaliin, mutta minua ei kiinnosta lähteä sarjan suhteen panoksettomassa kilpailussa rypemään sen pisimmän erikoiskokeen lisäksi kahta muuta pätkää lävitse puolijarruttomalla autolla.

Loputtomalta tuntuva matka makkarakioskille päättyy viimein, mutta laihoin tuloksin:

– Meiltä on kaasu ja makkarat loppu. Kahvia on, mutta ei ole siihen maitoa.

Ei auta edes koiranpennun katse, vaan kioskin täti pysyy tuimana.

Samalla vettä alkaa sataa ja lämpötila tippuu kymmenellä asteella. Linnut lentävät etelään, ja auran johtajalla on aivan selvästi nokassaan minun yleiskilpailun kakkospokaalini sekä S-ryhmän 40 euron lahjakortti. Olen varma, että linnut eivät enää laula, vaan raakkuvat meille ilkikurisesti.

Ralli on perseestä.

Ps. Kiitokset sillä kilpailijaparille, jonka VIP-teltassa saimme kahvia maidolla ja jauhelihakeittoa, jonka perunat osasivat puhua. Keittoa syödessäni perunat nimittäin kuiskasivat ”Ensi kauden Tunturiralli on ihan kohta, siellä sujuu sitten paremmin”.

Todellakin sujui.

”Levolle lasken luojani, armias ole…”