Kuten edellisessä blogitekstissäni vihjasin, projektirintamalla tulisi uuden vuoden kunniaksi olemaan uutisia.

Jos ei aivan arkkienkeli Gabriel, niin kuitenkin joku hyvän tahdon lähettiläs lähestyi ennen vuodenvaihdetta puhelimen välityksellä isääni. Kyseinen henkilö omisti vuoden 1967 Alfa Romeo GT 1300 Juniorin, jota isäni oli aikoinaan remontoinut. Nyt tuo auto oli seissyt jo useamman vuoden navetan vintissä varmassa säilössä etsien jatkoa maanpäälliselle vaellukselleen. Soittaja kysyi, olisinko kiinnostunut tekemään hänen autostaan uuden projektin ja ostamaan sen.

Kyllä olin, todellakin.

Aikailulla ei suuria voita, joten tänään tammikuisena sunnuntaina ajoimme isän kanssa paikalle, sovimme hommat ja auto matkasi kärrin päällä kohti Korpjärveä. Se on viisi vuotta vanhempi kuin edellinen projektini, ja itse asiassa juuri sellainen auto, jonka minä olisin jo alun perin halunnut. Tähän yksilöön on aikoinaan vaihdettu uudemman mallinen keula ja suuremmat pyöränkaaret, jotka on tarkoitus vaihtaa alkuperäisiin osiin.

Auton puran täysin osiin, ja yhtään likaista nippeliä ei tule menemään takaisin paikalleen, vaan tarkoitus on tehdä se niin sanotusti vimpan päälle. Edellisestä projektista olen viisastunut monen asian suhteen, esimerkiksi hommista mutaisimmat, hiekkapuhalluksen ja lasikuulapuhallukset, hoitaa ihan joku muu kuin minä.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille, täältä tullaan taas!

Jussi

Edellisestä Alfa-projektiin liittyvästä postauksesta on vierähtänyt jo neljä kuukautta, mutta projekti ei ole suinkaan koko tätä aikaa levännyt laakereillaan. Laakerit lepäävät itse asiassa tällä hetkellä moottorissa, ja moottori lepää auton konehuoneessa. Koska kuvat on otettu pääasiassa matkapuhelimen kameralla loisteputkien valaistuksessa, kuvissa on melkolailla heijastuksia mutta koittakaa pärjätä!

Raatohan piti ensiksi saada rullaavaan kuntoon, jotta sitä olisi miellyttävämpi työnnellä hallissa edestakaisin. Lasikuulapuhaltelun jälkeen paikoilleen menivät apusimpukka, kuulamutteriohjaus ja poljinpaketti jarrutehostimineen. Kun hallintalaitteet olivat paikoillaan, saatoin hetkeksi laskea sisäisen lapsen irti ja päristä tilapäisen kuljettajan penkin päällä, käännellä rattia ja polkea polkimia. Melko nopeasti jouduin kuitenkin pyyhkimään kuolat rattiakselilta ja jatkamaan hommia, sillä tämä kampe ei vielä pärise ihan hetkeen.

Pyörien kääntelijät

Melko erottinen asennuspaita, joka on luonnollisesti vielä väärinpäin.

Etujousien asentamiseen seniori Tiippana kaivoi arkistojen kätköistä Alfan oman jousipuristimen, joka muistutti jousipuristimen sijaan enemmän sitä kidutuslaitetta, jolla Elektra King painoi James Bondin niskanikamaa. Niskanikamamurskaimen käyttö meni melko perinteisesti: kymmenen minuuttia hämmästelimme miten perin ja mihin reikiin härveli piti asentaa, itse jousien asentamiseen kului aikaa viisi minuuttia.

Projektihan alkoi sikäli olla hyvässä mallissa, että pääsin kasaamaan itse sydäntä eli auton moottoria. Nyt liikuttiin omalta osaltani vähän harmailla vesillä, sillä edellisistä suuremmista moottorihommista on minun kohdallani kerennyt kulua aikaa jo useita vuosia. Kyseisiä Alfan moottoreitahan olin tähän saakka pitänyt lähinnä kasana paskaa ja verkonpainoina, joten niistä kokemusta minulla ei ollut ollenkaan. Nyt oli siis aika ottaa lakki kauniiseen kouraa, ja pyytää isäukko vastaavaksi mestariksi tähän hommaan. Hänhän oli omien puheidensa mukaan kasannut ensimmäisen Alfan moottorin kutakuinkin liitu- ja jurakauden puolivälissä teinivuosinaan.

Tänne ei tarvinnut puristimia, mutta laitetaan nyt kuva joka tapauksessa.

Sylinterikansi oli kasattu jo aikaa ennen tätä blogia, joten se odotteli hyllyllä vain paikoilleen nostamista. Kansi on täydellisesti rempattu, minkä lisäksi siinä on uudet venttiilit ja venttiilinohjurit. Nokka-akseleista imupuolen nokka on vanhoja ykkösryhmän peruja, eli sisältyy ryhmään ”viritysosa”. Imunokka on todennäköisesti edelleen vain hieman vakiota huonompi! Vaihdelaatikko on kasattu samoja aikoja kannen kanssa, joten ei siitäkään sen enempää. Laatikossa on viisi vaihdetta eteen ja pakki, uudet synkat, useampi uusi ratas ja uusi kytkimen työsylinteri. Ja kromattu vaihdekepin varsi.

Itse moottorin kasaaminen oli kyllä kieltämättä suorastaan mukavaa, kun ei tullut niitä niin sanottuja tenkkapoo-hetkiä. Tässä välissä voi huomauttaa, että eihän se moottori suinkaan ole vielä käyntikunnossa. Koneeseen tulivat uudet rengassarjat mäntiin, kytkinlevy, laakerit, tiivistesarja sekä vesipumppu. Itse lohkoa lasikuulapuhalsin useampaan otteeseen, ja voin kyllä luvata, että seuraavassa (jos sellaista tulee) projektissa joku puhallusfirma puhaltaa kunnon vehkeillä joka helvetin kikkareen. Joka tapauksessa osaavan mestarin avustuksella kone kasautui varsin nopeasti, ja muutaman tunnin jälkeen nostimme puolimoottorin konehuoneeseen. Loppusilauksena valmiina hyllyssä ollut sylinterikansi ruuvattiin kiinni, ja projekti oli taas muutamaa askelta lähempänä maalia. Ilman muutaman kymmenen vuoden kokemusta vieressä homma olisi kussut varmuudella joihinkin seuraavista kohteista:

• tuskin olisin huomannut kiertokankien epäsymmetriaa
• öljypumpun ylipaineventtiili olisi jäänyt huoltamatta
• nokkaketjun kiristinrullan lukitus ei varmasti olisi mennyt oikein
• ja viimeisenä nokkaketjun lukitussokka löytyisi aivan varmasti öljypohjasta, ellen olisi saanut neuvoa laittaa riepua alle sitä kasatessa

Hetki tämän jälkeen yleensä aina joku pinta naarmuuntuu

Moottorin kasauksen ohella olen elvyttänyt sen ympärille tulevia apulaitteita ulkoisesti ja sisäisesti, näitä kilkkareita on sen verran paljon, että niistä lisää seuraavassa projektia käsittelevässä tekstissä. Seuraavaksi olisi tarkoitus kasata moottori ja konehuone loppuun, vedellä jarrulinjat kuntoon ja asentaa kardaani paikoilleen, jotta Alfa saataisiin liikkumaan ihan omin voimin. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin, sateesta ja pimeydestä huolimatta kaikille hyvää syksyä!

Projektin aikaisemmat vaiheet löytyvät seuraavien linkkien takaa:

Akselisto paikallaan – Alfa-projekti etenee vieläkin

Hitaasti mutta epävarmasti: Alfa-projekti etenee

Alfa-projekti: isän, äidin ja koiranvirka

Unelmien kesäloma: sulkeudu autotalliin

Reilu kuukausi sitten rakas Alfan raatoni oli riisuttu akseleistaan ja nostettu pukkien päälle lepäämään. Koska tähän projektiin ei ollut mitään aikarajoitteita, niin alkuperäinen tarkoitus oli siistiä myös pohjan puolelle päätyviä osia. Eiväthän ne osat sieltä auton pohjasta mihinkään näy, mutta erästä hyvää tuttavaa lainatakseni ”samalla perusteella voi kävellä köntsät jatkuvasti housussa, kun eiväthän nekään sieltä mihinkään näy”.

Laippa ja ketjut kiinni sahaan, kiristys ja menoksi.

Siispä hiekkapuhalluspönttö kouraan ja puhaltamaan mars! Tunnen vieläkin hiekan narskuvan hampaideni välissä. Rehellisesti sanottuna ensimmäisen kerran tätä hommaa tehdessä harmitti voimakkaasti taistella hiekkapuhalluspöntön kanssa keväisessä liejussa ja loskassa korjaamon pihalla. Puhalluskamat ovat mallia suhteellisen halvat, joten silloin tällöin puhallussuutin saattoi tukkeutua ja vaatia puhdistamista. Kun puhdistusoperaatio numero viisitoista oli valmis, oli otollinen hetki huomata puhalluspöntön kaatuneen keväiseen mutaliejuun kiskaisten juuri putsatun suuttimen samaan lätäkköön. Oli taas aika lähteä keittämään kahvia…

Kaikki kuitenkin valmistuu aikanaan ja niin myös puhaltuivat etu- ja taka-akseliston osatkin. Noista osista muodostui sitten seuraavassa vaiheessa lentävien lautasten näyttely, tai ainakin niitä ne muistuttivat riippuessaan maalaamon katosta. Pohjavärin ja pintavärin jälkeen kilkkareet kelpasi kyllä laittaa auton alle piiloon katseilta. Maaliruiskua näytin myös konehuoneeseen, jossa kosmeettinen ulkoasu piristyi kummasti paksun punaisen maalin avulla.

Pultit ja mutterit heitin ensiksi karkeampaan puhdistukseen betonimyllyyn, jossa pyörivä liike, puhallushiekka ja aika tekivät tehtävänsä. Lopuksi sidoin messinkiharjaterällä varustetun sähköporakoneen ruuvipenkkiin kiinni ja harrastin voimakasta lobotomiaa parin tunnin ajan tehden lopullisen puhdistuksen pultteihin. Puhtaat pultit lähtivät lopuksi keltapassivointiin ja sieltä saapuessaan ne näyttivät kieltämättä hyviltä. Kadonneiden, ruostuneiden tai piloille sorvautuneiden mutterien tilalle hain uudet Imatran Pultista siihen kuuluisaan ”miljoonalaatikkoon”. Nämä kelpaa myös kääntää kiinni auton pohjaan katseilta piiloon. 

Puslat, nivelet ja muut kumit olikin jo tilattu aikaisemmin odottamaan akseliston osien valmistumista, joten tässä vaiheessa räikkä sanoi naks ja aloin kiinnittää osia takaisin autoon kiinni. Hetkellisesti tuntuu taas siltä, että tämähän voisi sittenkin valmistua. Itse akselistossa takaperässä ei ollut moitittavaa, ja isäukon kanssa vaihdoimme uudet pyöränlaakerit ja tarvittavat käsijarruosat uusiin. Tämän jälkeen nostelimme akselit paikalleen, ja tällä hetkellä tilanne näyttää tältä:

Auto alkaa olla taas työnnettävässä kunnossa, joten silloinhan se on leikkisästi sanottuna ihan normaali Alfa Romeo.

Projekti jatkuu uusien jarruputkien vetämisellä ja pikkuhiljaa pääsen siirtymään konehuoneeseen moottorin ja vaihteiston pariin. Konehuone on tarkoitus kasata kaikessa rauhassa ja hieman jopa panostaa sen ulkoasuun, mutta katsotaan miten rakentajan hermo kestää. Moottori tulee olemaan vakio. Esimerkiksi nokka-akselit ovat jotkin ykkösryhmäpohjaiset, jotka todennäköisesti takaavat ainakin huonontuneen alaväännön. Olen aikanani saanut pelätä ihan riittävästi puiden välissä ja ajaa luvan kanssa niin lujaa kuin uskallan, joten tässä projektissa muulla kuin ulkoasulla ei ole väliä.

– Jussi

Synkkä ja pimeä talvi alkaa olla selätetty ja jääpuikkojen lisäksi myös pudotuspeleissä putoavat jääkiekkoseurat ovat varma merkki keväästä. Vähän vihlaisee, koska oma suosikkiseurani tippui juuri. Vuodenvaihteessa asetin omalle Alfa-projektilleni pienen välitavoitteen: auton pinnassa pitäisi olla kevään koittaessa jokin muu väri kuin betoninraikas hiomaväri. Kestinkö tavoitteessa?

Tavallaan kyllä.

Talven aikana suurimmat pohjatyöt tulivat tehdyksi, ja ensimmäinen punainen väri ruikattiin Alfan niskaan tammikuun lopulla. Tämä väri on kaikkea muuta kuin viimeinen ja viimeistelty lopullinen pintaväri, vaan se toimii lähinnä tarkistamista varten, jotta suurimmat virheet paljastuisivat kiiltävän pinnan alta. Ja lisäksi on paljon mukavampi katsoa kiiltävää punaista kuin mattaharmaata. Lopputulos oli kaiken paklaamisen, hiomisen ja naputtamisen jälkeen yllättävän hyvä. Puseroon hiippaili jopa seitinohut tunne, että tämä raatohan saattaa joskus ihan oikeasti valmistua.

Is it red? Yes.

Pohjatyöt eivät suinkaan lopu vielä tähän, vaan sama sirkus pitää tietysti tehdä auton kaikille kääntyville eli oville, konepellille ja takaluukulle. Selkeää ja helppoa hommaa toki. Ainoa asia, josta isä varoitti, oli ovien lasinnostajan vaijerin katkaisu. Voitte varmaan sitten arvata, jäivätkö ne ehjiksi. No eivät jääneet kumpaankaan oveen, onneksi maailmalta saa uusia. (Jos ketään kiinnostaa, niin alla olevat kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi)

Tämän auton historiassa edellinen omistaja oli teettänyt siihen mittavat peltityöt, joten pohjan ja muun rungon osalta selvisin suorastaan helpolla. Hitsattavia kohtia autossa oli kokonaiset kolme kappaletta. Ei harmittanut yhtään, sillä etenkin ruostepaikkojen hitsaaminen on aivan hanurista. Korin osalta homma etenee jatkossa auton pohjan ja pyöränkoteloiden puhtaaksi raapimisella ja tervaamisella. Pyöränripustuksen osat menevät hiekkapuhallukseen ja maalaukseen, pultit ja mutterit putsaukseen ja keltapassivointiin. Puslat ja muut tarvikkeet akselistoihin ja ohjaukseen tilasin kerrankin ajoissa, joten nyt vain tarvitsee hiekkapuhaltaa ja maalata niin pirusti että auton saa takaisin pyörilleen.

Etuakselisto…

…taka-akselisto…

… ja isot putkitongit sekä taltta kertovat siitä, että kaikki eivät irronneet aivan suosiolla.

Jos pitää muuten jotenkin kuvailla tätä vanha auton raadon rakentamista, niin se on ollut erittäin hyvä ja rentouttava harrastus. Kaikkea sitä, mitä esimerkiksi nimeltä mainitsematon ralliautoilu ei ollut enää moneen vuoteen. Jos laiskottaa ja ei kiinnosta, sammutan pajan valot ja lähden kotiin. Jos ei heti kiinnosta, juon kahvia niin pitkään kunnes alkaa kiinnostaa. Ja aina on alkanut kiinnostaa, mutta on myös kyllä kulunut kahviakin.

Konttorirotalle hommassa on hienointa se, että työssä näkee välittömästi oman kätensä jäljen. Tietysti on myös ollut useita hetkiä, jolloin on valitettavasti nähnyt oman kätensä jäljen, mutta aina on parempi tulla enemmän omaan käteensä kuin isäänsä. Alkuperäinen idea tässä projektissa oli oman harrastuksen lisäksi siirtää isäukon vuosikymmenien kokemusta Alfan Romeoiden rakentamisesta hieman pojallekin, ja ihmeen hyvin olemme kyllä tulleet toimeen saman pajan katon alla.

Harakka tykkää kaikesta kiiltävästä!

Kaasari kasattuna ja puhallettuna. Uudet ja kiiltävät osat puuttuvat vielä, mutta laitetaan nyt jokin muu kuin maalauskuva.

Talvesta noin yleensä voi muuten mainita, että laitoin kroppaa oikein kunnolla likoon paitsi omien myös rouvan töiden puolesta. Kauniimpi osapuoli työskenteli talvella Lappeenrannan SaiPan kotiotteluissa sekä Rallin SM -sarjan ralliradiossa, joten minulle jäi vastenmielinen tehtävä istua katsomassa lätkäpelejä Kisapuistossa ja toimia ralliradion toimittajan hovikuljettajana. Mitäpä sitä ei kunnollinen aviomies tekisi rakkaan vaimonsa eteen!

Vatasen jalat ja Tiippanan kädet. Itäralli 2018

Hovikuljettaja hiillostaa Mikkelin Vaakunarallissa KIA WRC:llä pätkäquattroa.

Hyvää alkavaa kevättä ja pääsiäistä kaikille, meidän pääsiäisemme hurahtaa Helsingissä ja American Car Show’ssa!

Alfa Romeon edelliset rakennusvaiheet täältä ja täältä.

Jussi

Kiellä lasta leikkimästä tai kiellä isääsi rakentamasta omaa Alfaasi. Lopputulos on sama.

– Et koske sitten siihen, vaikken kerkeisi itte tehdä sitä.

– No en koske en. No mutta jos ei mitään hommia oo iltasin niin jos vähän?

– Et saatana tee kun teen itte. Rakenna omia autojas.

– No riittää siinä siule tekemistä vaikka vähän jeesaisin.

Ja teki kanssa vaikka erikseen kiellettiin. Näin keskusteltiin nimittäin minun ja isäni välillä muutama viikko sitten, koska minulla ei muiden kiireiden takia ole ollut kauheasti aikaa edistää harrasteprojektiani. Ja kyllä isäukko oli ihan oikeassa, riittää siinä edelleen myös minulle tekemistä.

Alfan keula oli vinossa kuin Pisan torni, minkä lisäksi en itse pidä kahdella umpiolla varustetusta keulasta, joten siihen piti saada tuplavalot. Tarkoittaa yhtä kuin leikkaa, liimaa ja askartele. Keulaan tarvittiin hieman osia, joten uusi maski, hiekkapelti ja vilkut pääsivät tilaukseen. Tai tarkalleen ottaen: ilmoitin äidilleni että tarvitsen nuo nuo ja nuo, tilaa ne. Maksoin siis toki ne hänelle. Näin käytetään häikäilemättä hyödyksi vanhempien 30 vuoden kokemusta Alfa Romeoista ja varaosaverkostoista.

Uusi etumaski, hiekkapelti sekä tutumpi apuasentaja

Etumaski, vilkut ja umpiot odottamassa uutta osoitetta

Edelliseltä peltisepältä oli siis lipsahtanut etuhiekkapelti hieman vinoon, joten se oli oikaistava. Samalla sitten isä sovitteli etumaskin paikoilleen sekä uudet neljä umpiota ja niiden pohjat omiin osoitteisiinsa. Ihan hyvin osaisi, ei tarvinnut minun neuvoa. Hetken pohdin, että en edes kerro kuka nämä keulan sovitustyöt teki, mutta ei viitsi vanhaa miestä kiusata. Hän oppi tämän projektin aikana myös käyttämään Whatsuppia, jotta voi lähettää kuvia siitä, mitä kaikkea on saanut aikaan. Pidän tätä asiaa yhtenä tämän blogin suurimmista kasvutarinoista!

Uuden hiekkapellin sovitus. Tässä vaiheessa Alfa vielä kaksilamppuisena versiona.

Keulan ilme päivittynyt neljälle valolle ja uudelle hiekkapellille.

Hommahan jatkuu sitten keulan peltitöiden siistimisellä ja viimeistelyllä, pientä parsimista siinä riittää vielä aivan riittävästi ennen kuin tarvitsee maaliruiskun kanssa edes uneksia heiluvansa. Eli kittilasta ja hiomakalikka kaivetaan syyslomaltaan takaisin käyttöön. Lisäksi aikomus oli pudottaa auton etuakseliston rakenne pois paikoiltaan, joka pääsee sitten jatkokäsittelyyn hiekkapuhalluksen ja maalauksen muodossa.

Kromikehysten ja umpiopohjien sovitusta. Näyttää jo vähän paremmalta!

Ei huonompi koiranvirka.

Jos joku ihmettelee kuka on kuvissa esiintyvä nuorempi ajoneuvonasentaja, niin kyseessä on vanhempieni saksanpaimenkoira Viki, kolme vuotta. Lupasin blogin alussa laskea, kuinka monessa kuvassa koira esiintyy kunnes auto on valmis. Vahva veikkaukseni on lähempänä kolmeakymmentä poseerausta.