Työnnä manuaalisesti, mutta tankkaa mobiilisti: testissä ABC-mobiilitankkaus

Työnnä manuaalisesti, mutta tankkaa mobiilisti: testissä ABC-mobiilitankkaus

Työnnä manuaalisesti, mutta tankkaa mobiilisti: testissä ABC-mobiilitankkaus

Kaupallinen yhteistyö: Eekoo

Taannoisesta pesulaseikkailustaan kunnialla selvinneellä  Jussilla on tapana vältellä auton tankkausta viimeiseen saakka, sillä aamuisin on kiire töihin ja iltaisin on kiire kotiin. Tällä kertaa tuuri loppuu kesken, ja automatka katkeaa ennen huoltoasemaa. Hajamielisyyden maksimoi kadonnut rahapussi, jonka puute konkretisoituu maksuautomaatilla.

Onneksi matkapuhelimeen on ladattu ABC-mobiilitankkaussovellus, johon arvatenkin vaimo on vieläpä yhdistänyt luottokortin maksamista varten. Katso videolta, kuinka Jussin tällä kertaa käy…

Hädässä pesula tunnetaan: testissä ABC CarWash

Hädässä pesula tunnetaan: testissä ABC CarWash

Hädässä pesula tunnetaan: testissä ABC CarWash

Kaupallinen yhteistyö: Eekoo

Jussi on hyvin tavallinen suomalainen mies. Hän tulee maalta, pukeutuu karvareuhkaan ja unohtelee asioita. Hän on rehellinen maajussi, jolle sattuu ja tapahtuu. Asiat eivät välttämättä mene aina kaikkien tieteen taiteen sääntöjen mukaisesti, vaan pieniä vastoinkäymisiä mahtuu mukaan matkalle. Sarjan ensimmäisessä osassa ovat unohtuneet eräät merkkipäivät, ja tilanteen pelastamiseksi on keksittävä nopeita ja näyttäviä liikkeitä. Tosihädässä apuun tarvittiin muun muassa kellon ympäri käytettävissä oleva Lappeenrannan ABC CarWash- pesula…

Tuli pari muuttujaa

Tuli pari muuttujaa

Tuli pari muuttujaa

Tämä ei ollut suunniteltu lopputulos.

Aina eivät asiat mene niin kuin ne on itse suunnittelut. Joulukuun toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä vanhempieni autokorjaamo paloi maan tasalle kotitilallamme vieden mukanaan hetkellisesti vanhempieni elinkeinon, autoja, muistoja ja kaikkea mahdollista. Tuli siis kirjaimellisesti muutama muuttuja.

Omalta osaltani tuo palo vei käytännössä kaikki ralliautoiluun liittyvät konkreettiset muistot palkinnoista ja varusteista lähtien eli aikamoisen palan identiteettiä. Oma projekti-Alfani tuhoutui myös täysin liekkeihin.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että henkilövahinkoja tulipalo ei aiheuttanut, joten olkoon se sitten vaikkapa oikeutus surra menetettyä materiaa. Vanhempani saivat apua lukuisilta ystäviltä, joiden suuren avun ansiosta yritystoiminta pääsi jatkumaan uusvanhoissa toimitiloissa todella nopeasti. Hädässä ystävä tunnetaan ei todellakaan ole joutavanpäiväinen sanonta. Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille auttaneille ja hengessä mukana olleille.

Tässä alla muutama kuva projektista, jotka eivät vielä julkaisuun asti koskaan kerenneet. Lopputuloksen jo näittekin.

Keulan osien sovittelua vanhoilla lampuilla ja kehyksillä

Surut, kiukut ja murheet pyrin jättämään viime vuoden puolelle, joten vuoden vaihtumisen kunniaksi toivotan kaikille sitkeää ja parempaa vuotta 2019. Omalta osaltani voin luvata, että autoprojektit eivät jää tähän, vaan uutta on jo suunnitteilla. Palaan asiaan täällä blogissa heti, kun kerrottavaa on!

Olkoon valo kanssasi: testissä Raptor LED -työvalo

Olkoon valo kanssasi: testissä Raptor LED -työvalo

Olkoon valo kanssasi: testissä Raptor LED -työvalo

Kaupallinen yhteistyö: Stark Lappeenrata

Syksy ja sateet tuovat mukanaan kosteutta, mutta myös muita vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia: pimeyttä ja synkkyyttä. Taistelussa pimeyden voimia vastaan tarvitsin apua, joten päätin hankkia itselleni oman valomiekan. Niiden aitojen valmistus on kuulemma jo lopetettu, mutta onneksi löytyi toisenlainen kompakti työvalo.

Sain siis Lappeenrannan Starkista käyttööni Raptor LED -työvalon, jonka valonluontiominaisuudet laitoin tiukkaan testiin sateista syysilmaa vastaan. Valotehon lisäksi minua kiinnosti valon akunkesto, sillä kovin usein ladattavat työvalot tuntuvat vaativan vuorokauden ympäri lataamista. Erinomaiset testiolosuhteet löytyivät kotipaikaltani autokorjaamon ja maatilan yhteydestä, tätä seutua ei nimittäin ole katuvaloilla liiemmin pilattu. 

Millainen työvalo oli tarkalleen kyseessä?

  • 15 W LED-valaisin (ei vaihdettavissa)
  • 4200 Kelvin
  • 1200 Lumen
  • IP 54, eli suomeksi pöly- ja vesiroiskesuojattu
  • 170x43x124 [mm]
  • paino 0,73 kg

Käyttötestissä tämä pieni mutta pippurinen työvalo paljastui varsin toimivaksi ja tehokkaaksi työvaloksi. Raptorissa on käytettävissä kolme eri valotehoa, ja pallomainen lasikehys takaa erittäin laajan valonsäteen. Meidän autokorjaamollamme joutuu todella usein hakemaan ulkoilmassa sijaitsevista varaosa-autoista osia, joiden purkaminen pimeässä taskulampun valossa on kenties vastenmielisin operaatio, jota rehellinen rasvanäppi voi kokea. Toisena vaihtoehtona on virittää tehokkaampi työvalo jatkoroikilla, mutta jokainen joka on kyseisen operaation suorittanut, tietää sen olevan erittäin huono vaihtoehto. Raptor-työvalon tehokkuus ja valaisualue ovat pieneksi työvaloksi erittäin hyviä, ja takapihan operaatiot suoriutuvat sen kajossa moitteetta. Valossa on lisäksi pieni tukijalka, jonka avulla sen saa asemoitua suhteellisen mukavasti paikoilleen ja oikeaan kulmaan. Kokonaan avattuna sama tuki toimii myös kantokahvana, jolloin valoa voi käyttää taskulampunomaisesti.

Mitä tarvitsee remontoida ulkotiloissa kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä? Tottakai ralliautoa.

Valotehoa havainnoidaan Alfa Romeon avustuksella. Näitäkin saa korjata erittäin usein, joten työvalo on tarpeellinen.

Perinteisen valon lisäksi tätä työvaloa voi käyttää myös varavirtalähteenä esimerkiksi matkapuhelimelle, sillä valon takakannessa on USB-portin kautta tapahtuva virran ulosotto. Nykyisten matkapuhelinten akunkesto on mitä on, joten esimerkiksi reissun päällä lataaminen saattaa tulla useinkin eteen. Latasin oman Sony Xperiani akun täyteen ladatusta Raptorista karkeasti puolitoista kertaan, joten yllättävän kuluttavaa puhelimenkin lataaminen on. Hätätilanteessa toki jokainen lisäpykälä akkuun on tarpeeseen, joten latausmahdollisuus on oikein kätevä toiminto.

Kolme eri valotehoa ovat säädettävissä punaista virtanappia painamalla. Akun tilanteen voi tarkistaa vihreistä ledeistä, ja USB-ulosotot sijaitsevat saman suojaluukun alla.

Tyhjäksi kulutetun valon täyteen lataaminen otti aikaa noin neljä ja puoli tuntia, mikä on mielestäni siedettävä muttei toki mikään pikalatauskaan. Valaisimessa on käytettävissä kolme valotehoa, joista pienimmällä teholla akku kesti lähes yhdeksän tunnin yhtämittaisen käytön. Keskimmäisellä teholla valo paloi viisi tuntia, ja tehokkaimmalla asetuksella akku oli syöty reilussa kahdessa tunnissa. Testiympäristönä minulla oli 22 asteinen sisätila, joten viileässä ulkoilmassa akku hyytynee jonkin verran nopeammin. Mikäli työvaloa haluaa käyttää vähemmän vaativiin toimenpiteisiin, kuten taskulampun korvikkeeksi pimeässä kävelyyn tai varastojen tonkimiseen jossa päästään lähelle valaistavaa kohdetta, riittää pieninkin tehokkuus hyvin. Kaikki paukut valosta tarvitsee irrottaa vasta avonaisissa ja laajoissa tiloissa työskenneltäessä, jolloin kohdetta joutuu valaisemaan kaukaa tai kohde itsessään on suuri.

Kuvassa tukiteline on käännetty auki asti, jolloin se toimii hyvänä kantokahvana ja mahdollistaa työvalon käytön taskulamppuna.

Kaikkinensa tämä pieni työvalo oli erinomainen apuväline, pienen koon ja tukikahvansa ansiosta se toimii taskulampun ja työvalon risteytyksenä ollen kuitenkin valoteholtaan todella tehokas. Niille, joilla on paljon ulkovarastoja tai joutuvat muuten vain työskentelemään paljon ulkotiloissa, uskallan antaa suositukseni laitteelle. Yritin parhaani mukaan myös tätä särkeä pudottelemalla sitä maan kamaralle, mutta en onnistunut saamaan valoa pimeäksi, joten se kestää kovempaakin käyttöä. 

Valoteho 1.

Valoteho 2.

Valoteho 3.

Kymmenen kuvaa menneisyydestä: osa 3

Kymmenen kuvaa menneisyydestä: osa 3

Kymmenen kuvaa menneisyydestä: osa 3

Hyvin usein saatta olla käsillä tilanne, jolloin ei ole sanallisesti mitään annettavaa. Onneksi noita hetkiä varten on keksitty valokuvat, joita voi viljellä vailla suurempaa päämäärää ihmisten nähtäväksi. Näin tälläkin kertaa, alta löytyy kuvia autojen ja autoilun parista vuosien varrelta. Joukkoon mahtuu luonnollisesti muutama suoritus, jotka eivät menneet ihan kuten Strömsössä.

Audista on ollut juttua aikasemminkin, mutta kärsiihän ”siipi-Quattroa” esitellä useamminkin. Kuva on otettu vuoden 2010 syksyllä järjestämästämme Q8 Oils -rallipäivästä, jossa Markku Alen kyyditsi Juha Kankkusen omistamalla B-ryhmäläisellä S1 Quattrolla onnekkaita kartanlukijoita. Ruokolahden Puntalan teollisuusalueelle saapui kourallinen uteliaita katsojiakin hämmästelemään Audin menoa. Istuin itse muutaman kierroksen Markun kyydissä, ja täytyy sanoa että hulluja olivat ne, jotka noilla laskivat Monte Carlon rinteitä. Turvakaaret muistuttavat enemmän huonekaluputkia, turvavöiden leveys on verrattavissa villalankaan ja voimaa on enemmän kuin Wärtsilän varavoimalassa. Respect!!

Jos joku asia on jäänyt lapsuudesta mieleen, niin tämä: alkutalvi Korpjärven Ponderosalla arviolta vuonna 1994 tai jotain sinnepäin. Järvessä on ollut jää useamman viikon, ja tässä olemme toiveikkaana kairaamassa reikää jään paksuuden mittaamista varten. Riittävä paksuus tarkoitti käytännössä kuvan ekologisen moottorikelkan vaihtumista vähemmän ekologiseen Toyota Starlettiin. Vasemmalla lemmikkimme Ili, ja kohtisuoraa minun ja isäni takana siintää rantakoivu jonka kylkeen tulen murskaamaan GT Corollani kymmen vuoden päästä.

MItähän tähän oikein sanoisi, parempi kun ei sano mitään. Tällaisella näkymällä starttaavia videoita löytyy läppäriltä vieläkin useita kymmeniä, tässä on käynnistetty nuotituksessa käytetty In car -kamera ennen kuin se kiinnitetään koelaudalle. Olemme Henkan kanssa jossain päin Mikkeliä tekemässä nuottitreeniä vuonna 2012. Ajokiksi on valikoitunut vaimon Seat, johon ei takuuvarmasti ole ollut minkään valtakunnan virallista lupaa. Rikos on jo niin vanhetunut, että tämä tuskin tarkoittaa ulkoruokintaa.

Tässä kuvassa minunkin tuleva kilpa-Corollani on käytännössä suoraan pakasta vedetty sen ensimmäisessä kisassaan. Kyljessä on vahva kannanotto Jaromir Jagrin ja Prahan kevään puolesta. Isäni istuu kartanlukijana ja Ari-Pekka Mälkiä ratin takana vuoden 2000 Kymen Jäärallissa Lappeenrannassa, huomatkaa tyylikäs WRC-henkinen etupuskuri lisävaloilla.

Harri Rovanperä ja South Parkin Kenny… ei vaan kyllä se olen minä kartturin paikalla. Pääsin Harrin viereen N-ryhmän Mitsuun Kuusamossa vuoden 2008 alkutalvesta katsomaan, miten ammattimies vie nelivetoista kilpa-autoa. Tuohon aikaan olin ajokouluttajana Juha Kankkunen Driving Academyssa, ja ”isot pojat” sanoivat että käyppä tuossa Harrin kyydissä vähän ottamassa tuntumaa. Muistan ajatelleeni, että ei autoa voi osata ajaa näin hienosti ja itse en pysty koskaan ajamaan nelikkoa lähellekkään samaa vauhtia. Muutamaa päivää myöhemmin nykäisin oman siviiliautoni samalla pikiksellä hankeen, sen verran syvälle meni että kyseessä lienee vieläkin epävirallinen ajokouluttajien ennätys. Puskakellon mukaan olin toki lähestulkoon Harrin kanssa samassa vauhdissa…

Wanted dead or alive? Kyseessä ei ole etsintäkuulutus, vaan kansainvälinen ajokortti jonka suoritin pikavauhtia ennen kilpailuamme Brasiliassa vuonna 2009. Pääsin armeijasta viikkoa aikaisemmin, ja aloin työstää kyseisen lanketin hankkimista välittömästi. Ei ollut muuten ihan yksinkertainen operaatio, ajoin Imatralta Lappeenrantaan hakemaan jotain p*rkeleen leimaa, sitten takasin Imatralle, jossa todettiin että lopullisen ajokortin saisi vain Parikkalan asemalta. Kyllä, kaikista maailman paikoista juuri Parikkalasta, joten olipa melko kansainvälinen meininki. Huvittavintahan oli, että kukaan ei koko Brasilian reissun aikana edes vilkaissut koko hemmetin monistetta.

Paskaks vaan kaikki minkä käteensä saa. Tässä raahustetaan maalilippua kohti Kouvolassa vuonna 2005. Kyseessä kansallinen rallisprint nuortenluokassa, ja olin päättänyt ratkaista pelin jo ensimmäisellä kierroksella radan ahtaimmassa kurvissa. Lopputulos: rengas ja vanne rikki, taka-akseli solmussa, iskari poikki ja Tykkimäen verkkoaitaa 50 metriä rullalla. Pakkailimme kamat kyytiin, muut jäivät ajamaan kilpaa ja me lähdimme kohti kotia. Seuraavana vuonna en muuten enää osunut samaan tolppaan.

Tässä kuvassa on kuskiin ladattu enemmän virtaa kuin siinä kuuluisassa leikkiautossa. Mitsu on edellisenä syksynä vuonna 2009 hommattu Paasosen Janilta, ja tässä on menossa ensimmäinen kunnon treenipäivä Anttolassa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin p*erse on aivan auki ja auto kuuluu teknisesti vielä Janille. Kahta viikkoa myöhemmin vedimme Rovaniemellä auton huolella pihalle, joten  tässä kohtaa se nähtiin viimeistä kertaa suorapeltisenä. Meidänkin rallihomman parissa pyöri täysin talkoohengellä monia ihmisiä, ja tämä kyseinen harjoitustie on siitä erittäin hyvä esimerkki. Tuttu kaveri hoiti tien, suurimman osan sulkumiehistä ja vieläpä tien kunnostuksen, me kävimme vain ajamassa tien paskaksi ja sotkemassa penkat.  

Jussi ja seitsemän kuolemansyntiä? Jos pitää arvata, niin vuosi lienee 1993 ja tässä on menossa Alfa Clubin jääratapäivä meidän jääradallemme. Huomatkaa, että joukkoon on eksynyt  yksi laatuautokin. Näistä hommista ei ole paljoa muistikuvia, mutta on sille on varmaan jokin syy että kovalevy ei ole halunnut tallentaa siviilirenkaisia Alfoja jääradalla muistiinsa. Hinaustaukoja oli tosin usein, ja Alfistit auttoivat toisiaan penkasta kuin toveri Putin sorrettuja maanmiehiään.

Kun rallisprintit oli ajettu, niin miten lähti varsinainen ralliura käyntiin? Aivan helvetin hienosti, ensimmäistä erikoiskoetta reilu kilometri, ja Corolla kolme autonmittaa hankeen. Eli yllä olevasta kuvasta noin sekunti eteenpäin, vaihtui sekunti minuutiksi ja nostoliinoiksi. Harmittiko? Kyllä, v*itutti kaksi viikkoa niin lujaa että ei ruokakaan maistunut. Ja kroppaa kun katsoo niin voisi luulla, että ei se maistu vieläkään. Kuva vuodelta 2007 Kauhavalta F-cup rallisarjan ensimmäisestä osakilpailusta.

Aikaisemmat kellastuneet kuvat löytyvät linkkien takaa:

Kymmenen kuvaa menneisyydestä: osa 2

Kymmenen kuvaa menneisyydestä: osa 1

Näin syntyy maailman paras SM-ralliradio

Näin syntyy maailman paras SM-ralliradio

Näin syntyy maailman paras SM-ralliradio

Rallin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Sastamalan ja Huittisen suunnalla Enset Oy SM-rallissa. Vaikka omalta osaltani kilvanajohommat ovat toistaiseksi siperialaisessa ikijäässä, ei rallin SM-sarja ole unohtunut.

Sattuneesta syystä minulla on ollut tänä vuonna tilaisuus seurata aitiopaikalta paitsi rallia, myös sitä, miten Yle Areenan kautta kuunneltava ralliradiolähetys syntyy. Kuluva kausi on lajissaan ensimmäinen, josta Yle ja AKK tuottavat yhteistyössä ralliradion jokaisesta SM-sarjan osakilpailusta. Aikaisemmin ralliradiota on kuultu lähinnä kilpailukohtaisesti, järjestävän tahon omakustantamana lähetyksenä. Suurelle yleisöllehän Yle Ralliradio on tuttu Suomen MM-rallista, ja maailman rallipääkaupunki Jyväskylä on vahvasti läsnä myös tämän vuoden SM-sarjan lähetyksissä, sillä sinne on sijoitettu ralliradion studio toimittajineen ja asiantuntijoineen.

Pre-rally

Viimeistään kisaviikon alkupuolella jaetaan erikoiskokeet reporttereiden kesken. Kilpailupäivästä ja sen kulusta tehdään tarkka suunnitelma, joka on eräänlainen toimittajan tiekirja ja aikakortti, mutta toimii myös koko lähetyksen aikataulutuksen perusrunkona.

Suunnitelmaan on merkitty erikoiskokeiden maalien tarkat osoitteet, arvioitu ajoaika ja -matka sekä näiden pohjalta laadittu minuuttiaikataulu siirtymisille. Tässä kohtaa on hyvä tosiaankin olla tarkkana, sillä osassa kilpailuista (lue: Tunturiralli) saattaa joutua sen verran jumalan selän taakse että peruspalvelutkin loistavat poissaolollaan. Pahimmassa kauhuskenaariossa reportteri siis soittaa studioon hätäpuhelun eksyneenä, puhelimen akku ja auton polttoaine lopussa, verensokeri nollissa nälästä lähes pyörtyneenä ja housut märkänä.

Kisaa edeltävä nakkilista koko komeudessaan. Vasemmalla pistetilanne sekä knoppitiedot erikoiskokeista ja kuskeista, keskimmäisenä aikataulu, osoitteet ja ajoajat ja oikealla lähtöluettelo merkintöineen.

Toinen tärkeä pohjatyö on tietysti itse kilpailuun ja kilpailijoihin liittyvä selvitys- ja päivitystyön tekeminen. Läpikäytäviä asioita ovat muun muassa sen hetkinen pistetilanne ja sijoitukset, sekä loppukautta kohden mentäessä arviointi, kuka voi vielä nousta millekin sijalle. Tiimit ja kilpailijat päivittävät nykyään erittäin hyvin sosiaalista mediaa, joten ennakkokuulumiset ja mahdolliset erikoisuudet käyvät hyvin selville tätä kautta. Viime töikseen voi sitten paneutua kisassa ajettaviin erikoiskokeisiin, eli onko niitä ajettu aikaisempina vuosina ja millaista tietä kuljettajille on luvassa. Samat rutiinit tekevät myös Jyväskylässä lähetystä tekevät tuottaja, studioisäntä ja asiantuntijavieras.

Talvinen selviytymispakkaus on keväällä enää karu muisto kaukaisuudessa.

Kilpailuaamu ja ensimmäinen erikoiskoe

Kokka pikitielle, radio kuulumaan ja antaa ravata!

Kilpailuaamuna kisapaikkakunnalla on siis ainakin kaksi ralliradion kenttätoimittajaa, Yle Jyväskylän konttorilla taas studioväki.

Pätkäreportterit asioivat aamun aluksi kilpailutoimistossa mediatiskillä, josta saadaan kaiken kattava ”jumalalupa”, tuttavallisemmin ajo- ja kulkulupa erikoiskokeiden välittömään läheisyyteen ja muut tarvittavat mediatarrat. (Jos huono tuuri käy, joutuu jo tässä kohtaa mahdollisesti kuuntelemaan Joni Pakarisen väsyneitä tarinoita.)

Toimittajan aikataulu mukailee melko lailla kilpailijoiden aikataulua, joka nykyisissä SM-ralleissa tarkoittaa varsin kivuttomia aamuherätyksiä. Vain Arctic Rallyn toisena kilpailupäivänä ensimmäinen erikoiskoe starttasi heti aamukahdeksan jälkeen ja koska siirtymää Rovaniemeltä erikoiskokeen maaliin kertyi noin sata kilometriä, reportteri sai repiä itsensä sängystä reilusti ennen kukkoa.

​Kenttäreporttereiden varustustenjako ja keskustelua vallitsevasta säätilasta. Tapahtumapaikkana toukokuinen Kouvola. ​

Tärkeää luottamustoimea suorittamassa. Tietyt asiat ovat ja pysyvät, nimittäin ilmakuplat tarran alla.

Erikoiskokeen maalissa neuvotellaan kilpailun toimitsijoiden kanssa oikea sijoituspaikka ralliradion autolle, joka sujuu yleensä varsin kivuttomasti. Itse maalihaastatteluissa toimittaja seisoo pari sataa metriä maaliviivan jälkeen sijaitsevalla stop-autolla, jossa kilpailijoilla tulee luontainen pysähdystauko kartanlukijan käyttäessä aikakorttiaan toimitsija-autossa. Joskus tämä alue saattaa olla hyvin ahdas, ja silloin vaaditaan erityistoimenpiteitä: Arctic Rallyssa ystävälliset toimitsijat lapioivat penkkaan kolon, johon toimittaja mahtui seisomaan ja tekemään haastatteluja. Erinomaista palvelua.

Asemissa SM O.K Auto-rallin ensimmäisen erikoiskokeen maalissa.

Piuhat, lähettimet ja puhelimet ojennukseen ja kohti rintamaa.

Erikoiskokeen aikainen toiminta ei pidä sisällään suuria salaisuuksia. Myös toimittaja kuulee lähetyksen omiin korviinsa korvanapeista,  ja mahdollista ”ei niin julkista” tietoa välitetään ralliradion omassa Whatsapp-ryhmässä. Kesäaikaan lähetyksen teko on säästä johtuen armollisempaa, mutta talvella kenttätoimittajalla on työssään omat lisähaasteensa. Kovana paukkuva pakkanen syö lähetyslaitteiston akkuja kuin mustaleskinaaras koiraita, joten laitteisto on yritettävä pitää toppavaatteiden sisällä säänsuojassa. Lähtöluettelon seuraamisessa ja merkintöjen teossa pari lisäkättä olisivat erinomainen lisävaruste, etenkin siinä kohtaa kun molempien käsien sormet ovat jäätyneet pystyyn. Talvella liikkuminen erikoiskokeiden maaliin on myös haasteellisempaa.

Elämää erikoiskokeiden välissä

Selvittyään suorasta lähetyksestä voi huokaista hetkeksi ja siirtyä kohti seuraavaa erikoiskoetta. Tässä kohtaa hovikuljettajana säntään edessä menevän kilpa-auton perään, hamuan juomapussista juomaa ja kysyn ensimmäisessä risteyksessä kumpaan suuntaan käännytään. Sitten voin palata takaisin todellisuuteen.

 Erikoiskokeiden välissä on joko suunnaton kiire seuraavalle pätkälle tai sitten löysempi aikataulu, jolloin voi esimerkiksi ruokkia itsensä parhaaksi arvotulla huoltoasemalla. Toimittajalla on tässä välissä hieman kotiläksyjä, sillä ennen seuraavaa livelähetystä pitäisi pysyä kärryillä kilpailun tilanteesta.

Tilannepäivitys, keskeyttäneet tai muuten vain huomioitavat.

Kuvun ravitseminen paikallisessa peukalobaarissa. Taustalla rallimanageri ja radiotoimittaja jumalan ja Suomen kansan armosta, Joni Pakarinen.

Normaalimittaisen SM-rallin aikana toimittaja käy keskimäärin kolmella tai neljällä erikoiskokeella, joista etenkin kahteen kertaan ajettavat erikoiskokeet helpottavat aikataulua ja suunnistamista huomattavasti. Päivän lopputöikseen usein toinen reitillä pyörivistä reporttereista kirmaa itsensä vielä kiireen vilkkaa viimeisiltä erikoiskokeilta kilpailun maaliin, josta tehdään päivän viimeiset haastattelut. Kun adrenaliini ja kilpailun kiireet ovat tauonneet, monista kuljettajista muodostuu yllättävän puheliaita ja avoimia, joten näissä haastatteluissa on mahdollista saada irti varsinaisia syväanalyyseja.

Pelkästään metsässä harhailevat reportterit eivät yksin saa lähetystä aikaan. Jyväskylän johtokeskuksessa eli studiossa vastataan koko päivän ajan, että kaikki toimii teknisesti eli lähetys kuuluu ongelmitta Yle Areenan kautta, ohjataan lähetystä siirtymistä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, luetaan sosiaalisen median kautta tulevia katsoja- ja kuulijaviestejä, spekuloidaan asiantuntijan kanssa tilanteita ja vedetään säännöllisesti yhteen kilpailun tapahtumat ja tilanteet. Ja tietysti soitetaan ralliradioon sopivaa musiikkia!

Viimeiset haastattelut erikoiskokeen maalista.

Ja lopulta päivä pakettiin. Väsyneet mutta onnelliset kenttäreportterit yhteiskuvassa.

Viime töikseen reportteri palauttaa kallisarvoisen lähetyslaitteistonsa matkalle takaisin Ylen uumenia, puistelee päivän tomut hartioiltaan ja suuntaa kotiinsa. 

Ja että mitä itse teen päivän aikana? No ainakin tätä.

Lisäksi haasteellinen tehtäväni erikoiskokeiden aikana on seisoa tien vieressä ja morjestella tuttuja. Yritän myös tyrkyttää omia vinkkejäni ja tietojani erikoiskokeista, mutta niiden vastaanottoprosentti on ollut hyvin vaatimaton. Jostain syystä toimittajat luottavat enemmän nykykarttureiden kommentteihin. Ihme hommaa.